Oman loma-asunnon rauhassa on tilaa koko perheelle.

Suuntautuupa lomahaaveesi lähelle tai kauas Holiday Clubin avulla ne toteutuvat.

Holiday Club -viikko-osakkaana pääset hyödyntämään rahanarvoisia osakasetuja.

Loma-asuntojen sisustuksessa suositaan laadukkaita ja ajattomia kalusteita, varusteita ja materiaaleja. Kaikki on valmiina lomaa varten.

Viikko-osakkaana voi viettää juuri omanlaistaan lomaa, tekemistä riittää vuoden ympäri.

Lapsiperheille viikko-osake on loistoratkaisu. Laadukkaat loma-asunnot ovat tilavia ja hyvin varustettuja. Lomailla saa ihan oman rytmin mukaan.

Holiday Club -loma-asuntojen asioista huolehtii kiinteistöosakeyhtiö, jonka päätöksiin viikko-osakkaat vaikuttavat vuosittain pidettävässä yhtiökokouksessa.

Holiday Club -maailmaan pääsee hyvin perille edullisella tutustumislomalla, johon sisältyy noin parin tunnin mittainen viikko-osake-esittely.

Viikko-osake

Viikko-osake

Nautitko palmun katveessa Kuusamon Tropiikin vai Tyynenmeren vesissä? Holiday Club -viikko-osakkaana maailma on ulottuvillasi.

Maisteletko viinejä espanjalaisella viinitilalla vai Holiday Club Saimaan Le Biff -ravintolassa? Viikko-osakkaana molemmat onnistuvat.

Holiday Club -loma-asunnossa on aina hyvinvarusteltu keittiö. Vaikket lomaviikon jokaisena päivänä viitsi itse kokata, on mukavaa kun voi nauttia kupin kahvia ihan milloin huvittaa.

Viikko-osakkaana on helppo hurahtaa golfiin, sijaitseehan kenttä esimerkiksi Katinkullassa ihan takapihalla.

Kesällä golflomaa voi viettää Suomessa, talvella siirtyä vaikka Portugalin viheriöille. Holiday Club Pointseilla lomanvaihto onnistuu.

Playa Amadores ja muut Holiday Club Gran Kanarian loma-asunnot ovat jo yli 6 000 viikko-osakkaan valinta.

Holiday Club -lomalla keskityt vapaa-aikaan. Olemme kantaneet jopa takkapuut valmiiksi sisään.

Holiday Club Points tarjoaa RCI:n kautta yli 4 000 lomakohdetta yli 100 eri maassa.

Holiday Club -viikko-osakas omistaa viikko-osuuden kiinteistöosakeyhtiöstä. Loma-asunto on joka vuosi käytössä samana ajankohtana.

Viikko-osake on täysin kalustettu ja varustettu. Vuosivastikkeella katetaan mm. sähköt, vedet, siivous- ja lumenaurauskulut.

Kiinteistöyhtiöt ja isännöinti

Alla listattuna kohteet ja niihin lukeutuvat kiinteistöyhtiöt. Kohteen isännöitsijä mainitaan kohteen yhteydessä, joiden yhteystiedot alla. Kiinteistöyhtiön kohdalta löydät myös yhtiötä koskevat ajankohtaiset tiedotteet.

Kiinteistöyhtiöt

Katso lisätietoja Airiston kohdesivuilla >>

Katso Airiston huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Riku Rauhala.
Airiston kaikki yhtiöt on liitetty RCI:n ja INTERVALworld:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

 

Kiinteistö Oy Airiston Kuunari Fastighets Ab

Huoneistot: 16 - 33

Kiinteistö Oy Airiston Kuunari Fastighets Ab yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Airiston Kuunari Fastighets Ab

 
Kiinteistö Oy Airiston Kutteri

Huoneistot: 10 - 15

Kiinteistö Oy Airiston Kutteri yhtiökokoutsu ja esityslista 2022

 

Kiinteistö Oy Airiston Fregatti Fastighets Ab

Huoneistot: 34 - 53

Kiinteistö Oy Airiston Fregatti Fastighets Ab yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Airiston Fregatti Fastighets Ab

 

Katso lisätietoja Ellivuoren kohdesivuilla >>

Katso Ellivuoren huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Riku Rauhala.
Ellivuoren yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Kiinteistö Oy Ellin Loisto I

Avainpalvelusta vastaa Vammalan Talonmies- ja Siivouspalvelu Oy. Käynti loma-asuntoihin B-rapusta, 2. kerros. Saapuville asiakkaille ilmoitetaan ennen loman alkua rapun ovikoodi sekä sovitaan avainten luovutus. Ilmoitathan varauksella puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen.

Lisätiedot talonmiespalvelu@tjsp.fi  tai puh 035112355 (arkisin klo 9-15)

 

Tervetuloa!

Huoneistot 402, 415 ja 403-414.

Tiedote osakkaille ylimääräisestä vastikkeesta 2022

Tiedote Ellivuoren päärakennuksen remontista

Koy Ellin Loisto 1 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Ellin Loisto 1

Katso lisätietoja Hannunkiven kohdesivuilla >>

Katso Hannunkiven huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Tatu Aro
.
Hannunkiven yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään

Huoneistot 1-32, 34-37

 

Hannunkiven lomakylä

Yhtiöjärjestys Hannunkiven Lomakylä Oy

Hannunkiven Lomakylä Oy Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Katso lisätietoja Himoksen kohdesivuilla >>

Katso Himoksen huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Tatu Aro
.
Himoksen yhtiöt on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

 

Kiinteistö Oy Himoksen Aurinkopaikka

Huoneistot: 1A, 1B, 5A, 5B, 9A, 9B

Yhtiöjärjestys Koy Himoksen Aurinkopaikka

Koy Himoksen Aurinkopaikka yhtiökokouskutsu ja esityslista 2021

 

Kiinteistö Oy Himoksen Tähti 1

Koy Himoksen Tähti 1 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Himoksen Tähti 1

Huoneistot: A1-A4, B1-B4, C1-C4

 

Holiday Club Villas Himos

Kiinteistö Oy HC Villas Himos I

Huoneistot: A1-A10 ja B11-B18

Kiinteistö Oy HC Villas Himos I yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Himos I

 

Kiinteistö Oy HC Villas Himos II

Huoneistot: C1-C8 ja D9-D14

Kiinteistö Oy HC Villas Himos II yhtiökokouskutsu ja esityslista 2021

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Himos II



Kiinteistö Oy HC Villas Himos III

Kiinteistö Oy HC Villas Himos III yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Himos III 

Katso lisätietoja Kalajoen kohdesivuilla >>

Katso Kalajoen huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Riku Rauhala.
Kalajoen yhtiö on liitetty RCI:n ja INTERVALworld:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

 

Oy Särkkäin Lomaparatiisi II

Huoneistot: 1A, 1B, 5B, 6A, 6B, 7B, 9A, 9B, 10B

Yhtiöjärjestys Oy Särkkäin Lomaparatiisi II

Oy Särkkäin Lomaparatiisi II yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Katso lisätietoja Kuusamon Tropiikin kohdesivuilla >>

Katso Kuusamon Tropiikin huoneistojen tiedot >>

RCI-kalenteri

Isännöitsijä Marja Paija.

 

Kiinteistö Oy Kuusamon Tähti 1

Huoneistot: A1-A4, B1-B4, C1-C4
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Koy Kuusamon Tähti 1 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Kuusamon Tähti

Kiinteistö Oy Kuusamon Lampitropiikki

Huoneistot: A1-E2
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Koy Kuusamon Lampitropiikki ylimääräinen yhtiökokous kutsu ja esityslista 2022

Koy Kuusamon Lampitropiikki yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Kuusamon Lampitropiikki

Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi

Huoneistot: 1A-5B
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Koy Kuusamon Lomaparatiisi yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Kuusamon Lomaparatiisi

Kiinteistö Oy Kuusamon Lomatropiikki

Huoneistot: A1 - A7, B1 - B20, C1 - C24, D1 - D4
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Pahoittelemme yhtiökokouskutsussa ollutta väärää tietoa, liittyen viikkoon 53. KOY Kuusamon Lomatropiikki kuuluu RCI-kalenteriin ja normaalista kalenterista poiketen RCI-kalenterissa on vk 53 vasta vuonna 2022. Tulemme lähettämään tästä tiedotteen osakkeiden omistajille yhtiökokouksen jälkeen.

Koy Kuusamon Lomatropiikki yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Kuusamon Lomatropiikki

Kuvia remontoiduista huoneistoista

RCI-kalenteri

Kiinteistö Oy Kuusamon Rantatropiikki 2

Huoneistot: 20-29

Koy Kuusamon Rantatropiikki 2 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Kuusamon Rantatropiikki 2

Kiinteistö Oy Petäjälampi 6 Lodge

Huoneistot: 21, 23, 24, 26, 27, 33 ja 35

Kiinteistö Oy Petäjälampi 6 Lodge yhtiökokoukutsu ja esityslista 2021

Yhtiöjärjestys Koy Petäjälampi 6 Lodge

Kiinteistö Oy Petäjälammenranta 7 Lodge

Huoneistot: 3, 5 ja 10

Kiinteistö Oy Petäjälammenranta 7 Lodge yhtiökokoukutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Petäjälammenranta 7 Lodge

 

Holiday Club HC Villas Kuusamo

Villas yhtiöiden isännöitsijä Marja Paija

Kiinteistö Oy Hc Villas Tropiikki 1

Villas huoneistot A1-A2, C1-C2, D1-D2

Viikko-osake huoneistot B1-B2, E1-E2, F1-F2

Yhtiökokouskutsu 2022

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Tropiikki 1

Yhtiöjärjestyksen liite

Kiinteistö Oy Hc Villas Tropiikki 2

Huoneistot 9, 11, 13 ja 19

Kiinteistö Oy HC Villas Tropiikki 2 Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Tropiikki 2

Kiinteistö Oy Kuusamon Rantatropiikki

Huoneistot

1,2,3,4,5,6,7,8,10,12,14,15,16,17 ja18

Kiinteistö Oy Kuusamon Rantatropiikki Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Kuusamon Rantatropiikki

Kiinteistö Oy HC Villas Petäjälammenranta

Huoneistot 1-16

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Petäjälammenranta

Koy HC Villas Petäjälammenranta yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy HC Villas Petäjälammenranta 2

Huoneistot 1-14

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Petäjälammenranta 2

Koy HC Villas Petäjälammenranta 2 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2021

Kiinteistö Oy HC Villas Petäjälammenranta 3

Huoneistot 1-18

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Petäjälammenranta 3

Koy HC Villas Petäjälammenranta 3 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy HC Villas Petäjälammenranta 4

Huoneistot: 1-14

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Petäjälammenranta 4

Koy HC Villas Petäjälammenranta 4 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy HC Villas Petäjälammenranta 7

Huoneistot: 1-14

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Petäjälammenranta 7

Kiinteistö Oy HC Villas Petäjälammenranta 7 Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy HC Villas Petäjälampi 5

Huoneistot: 1-19

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Petäjälampi 5

Kiinteistö Oy HC Villas Petäjälampi 5 Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2021

Kiinteistö Oy HC Villas Petäjälampi 6

Huoneistot: 21, 23, 24, 26, 27, 33 ja 35

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Petäjälampi 6

Kiinteistö Oy HC Villas Petäjälampi 6 Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2021

Katso lisätietoja Katinkullan kohdesivuilla >>

Katso Katinkullan huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Tatu Aro.


Katinkullan Kiinteistöt, mallihuoneisto remontin jälkeen

 

Katin Golf Oy

Yhtiöjärjestys Katin Golf Oy

Katin Golf Oy yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharju

Huoneistot: 20A1 - 20A14
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Katinkullan Golfharju

Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharju yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemi

Huoneistot: 14A1 - 14M2, 15A1 - 15E2
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Katinkullan Hiekkaniemi

Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemi yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Katinkullan Kiinteistöt Oy

Huoneistot: 1A1 - 11E2
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Katinkullan Kiinteistöt Oy

Katinkullan Kiinteistöt Oy Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Katinkullan Pallohalli Oy

Ville Valtanen, toimitusjohtaja
Katinkullan Pallohalli Oy

Yhtiöjärjestys Katinkullan Pallohalli Oy

Katinkullan Pallohalli Oy Yhtiökokousmateriaali 2022

Kiinteistö Oy Katinkultaniemi

Huoneistot:
12A1-12M2, 13A1-13A8, 13B1-13B8, 13C1-13C12, 13D1-13D12, 13E1-13E9, 13F1-13F5
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Katinkultaniemi

Kiinteistö Oy Katinkultaniemi Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Katinkultaranta

Huoneistot:
16A1-16A2, 16B1-16B2, 16C1-16C2, 16D1-16D2, 16E1-16E2 17A1-17A4, 17B1-17B4, 17C1-17C4, 17D1-17D4, 17E1-17E4, 17F1-17F4
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Katinkultaranta

Koy Katinkultaranta Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Katinkullan Rantahovi

Huoneistot: 
19A1-19A4, 19B1-19B4

Yhtiöjärjestys Koy Katinkullan Rantahovi

Koy Katinkullan Rantahovi yhtiökokousmateriaali 2022

Kiinteistö Oy Katinkulta Residence

Huoneistot:
18A1-18A2, 18B1-18B2, 18C1-18C2, 18D1-18D2, 18E1-18E2, 18F1-18F2, 18G1-18G2, 18H1-18H2, 18I1-18I2
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Katinkulta Residence

Koy Katinkulta Residence yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Katinkullan Golfpuisto

Huoneistot:

21B1-21B16
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Koy Katinkullan Golfpuisto yhtiökokousmateriaali 2022

Yhtiöjärjestys Koy Katinkullan Golfpuisto

Kiinteistö Oy Katinkulta Spa Lodge 1

Koy Katinkulta Spa Lodge 1 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Katinkulta Spa Lodge 1

Kiinteistö Oy Katinkulta Spa Lodge 2

Huoneistot: 5307 ja 5309

Koy Katinkulta Spa Lodge 2 yhtiöjärjestys

Koy Katinkulta Spa Lodge 2 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy HC Villas Katinkulta Spa 1

Huoneistot:

1001-4023

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Katinkulta Spa 1

Koy HC Villas Katinkulta Spa 1 yhtiökokousmateriaali 2022

Kiinteistö Oy HC Villas Katinkulta Spa 1 Lodge

Huoneistot:

1013, 1022, 2011, 2021, 3006, 3008, 4004 ja 4006

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Katinkulta Spa 1 Lodge

Koy HC Villas Katinkulta Spa 1 Lodge yhtiökokousmateriaali 2022

 

Kiinteistö Oy HC Villas Katinkulta Spa 2

Huoneistot:

5101-5315

Koy HC Villas Katinkulta Spa 2 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Katinkulta Spa 2

Kiinteistö Oy HC Villas Katinkulta Golf Park


Huoneistot:

21C-21H

KOy HC Villas Katinkulta Golf Park yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Katinkulta GolfPark

Avainpalvelu:
Naantalin kylpylän vastaanotto
Matkailijantie 2, 21100 Naantali
Puh. (02) 44 550
Avoinna: 24h

Katso lisätietoja Naantalin kohdesivuilla >>

Katso Naantalin huoneistojen tiedot >>

 

Naantalin Kylpylänranta Oy

Huoneistot: 6101-6210, 6201-6210, 6301-6310, 6401-6410

Yhtiöjärjestys Naantalin Kylpylänranta Oy

Naantalin Kylpylänranta Oy Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Sunborn Vacation Club 1 Oy

Huoneistot: 412, 414, 415, 419 ja 423

Sunborn Vacation Club 1 Oy yhtiöjärjestys

Sunborn Vacation Club 1 Oy Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy HC Villas Naantali

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Naantali

Kiinteistö Oy HC Villas Naantali Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Katso lisätietoja Tampereen kohdesivuilla >>

Katso Tampereen huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Riku Rauhala.

 

Kiinteistö Oy Lapinniemi I

Huoneistot:
51, 133, 143

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Lapinniemi I

Koy Lapinniemi I yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi II

Huoneistot:
53, 154, 158

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Lapinniemi II

Koy Lapinniemi II yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi III

Huoneistot:
119, 134, 148

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Lapinniemi III

Koy Lapinniemi III yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi IV

Huoneistot:
21, 45, 49, 124, 125

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Lapinniemi IV

Koy Lapinniemi IV yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi V

Huoneistot:
40, 43, 138

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Lapinniemi V

Koy Lapinniemi V yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi VI

Huoneistot:
13, 39, 153, 160, 161

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Lapinniemi VI

Koy Lapinniemi VI yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi VII

Huoneistot:
123, 126, 137, 146

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Lapinniemi VII

Koy Lapinniemi VII yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi VIII

Huoneistot:
38, 54, 117

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Lapinniemi VIII

Koy Lapinniemi VIII yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi IX

Huoneistot:
42, 57, 107, 108, 145

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Lapinniemi IX

Koy Lapinniemi IX yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi X

Huoneistot:
72, 73, 74, 82, 83, 84, 85

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Lapinniemi X

Koy Lapinniemi X yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi XI

Huoneistot:
67, 68, 69, 99, 100, 113

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Lapinniemi XI

Koy Lapinniemi XI yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi XII

Huoneistot:
98, 101, 105, 110, 111, 112

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Lapinniemi XII

Koy Lapinniemi XII yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII

Huoneistot:
70, 71, 75, 76, 77, 78, 79

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Lapinniemi XIII

Koy Lapinniemi XIII yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi XIV

Huoneistot:
64, 65, 66, 80, 81, 104

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Oy Lapinniemi XIV

Koy Lapinniemi XIV yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi XV

Huoneistot:
4, 10, 14, 28, 33, 55, 103

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Oy Lapinniemi XV

Koy Lapinniemi XV yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi XVI

Huoneistot:
86, 87, 88, 89, 90

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Oy Lapinniemi XVI

Koy Lapinniemi XVI yhtiökokouskutsu ja esitylista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi XVII

Huoneistot:
24, 91, 92, 93, 94, 95, 96

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Oy Lapinniemi XVII

Koy Lapinniemi XVII yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi XVIII

Huoneistot:
31, 109, 114, 115, 152

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Oy Lapinniemi XVIII

Koy Lapinniemi XVIII yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi XIX

Huoneistot:
19, 22, 5, 155, 35, 52

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Oy Lapinniemi XIX

Koy Lapinniemi XIX yhtiökokouskutsu ja esitylista 2022

Kiinteistö Oy Lapinniemi XX

Huoneistot: 97

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Oy Lapinniemi XX

Koy Lapinniemi XX yhtiökokouskutsu ja esitylista 2022

Kiinteistö Oy Näsijärven Kimallus

Huoneistot: A1, A2, A3, A4, A5, A6, A7, A8, A9, A10, A11
Yhtiö on liitetty RCI:n ja INTERVALworld:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään

Koy Näsijärven Kimallus yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Näsijärven Kimallus

Katso lisätietoja Punkaharjun kohdesivuilla >>

Katso Punkaharjun huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Tatu Aro.


Punkaharjun yhtiöt on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

 

Kiinteistö Oy Hiekkaharju 1

Huoneistot:
3A, 3B, 3C1 - 3C4, 3D, 3E, 4A1, 4A2, 4B1, 4B2, 4C1, 4C2

Kiinteistö Oy Hiekkaharju I yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Hiekkaharju I

Kiinteistö Oy Hiekkaharju 2

Huoneistot:
5A1, 5A2, 5B - 5D, 5E1, 5E2, 5F1, 5F2, 5G, 5H1, 5H2, 5I, 5J, 5K

Kiinteistö Oy Hiekkaharju II yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Kiinteistö Oy Hiekkaharju 2

Katso lisätietoja Pyhän kohdesivuilla >>

Katso Pyhän huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Marja Paija.

 

Kiinteistö Oy Onninpyhä

Holiday Club Onninpyhän avainpalvelu, Ravintola Pyhän Uula, Luontotie 8 98530 Pelkosenniemi. Ravintola sijaitsee Polar-rinteen ala-aseman luona PyhäExpress hissien pääaseman vieressä. Avainpalvelun ollessa suljettu, avaimet saatavissa rinteen puolella sijaitsevasta tuulikaapista avainkoodilla varustetusta postilaatikosta, saat koodin tekstiviestillä. Avainpalvelun yhteystiedot puh. +358(0)44 458 0388, sähköposti avainpalvelu.pyha@holidayclub.fi

Huoneistot: 1-24
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Tiedote 2022

Yhtiöjärjestys Koy Onninpyhä

Koy Onninpyhä yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

 

Kiinteistö Oy Pyhänhovi

Holiday Club Pyhänhovin avainpalvelu, Ravintola Pyhän Uula, Luontotie 8 98530 Pelkosenniemi. Ravintola sijaitsee Polar-rinteen ala-aseman luona PyhäExpress hissien pääaseman vieressä. Avainpalvelun ollessa suljettu, avaimet saatavissa rinteen puolella sijaitsevasta tuulikaapista avainkoodilla varustetusta postilaatikosta, saat koodin tekstiviestillä. Avainpalvelun yhteystiedot puh. +358(0)44 458 0388, sähköposti avainpalvelu.pyha@holidayclub.fi

Huoneistot:
A1-A2, B3-B4, C5-C6, D7-D8, E9-E10, F11-F12, G13-G14, H15-H16, J17-J18, K19, L20-L21, M22-M23, N24-N25
Yhtiö on liitetty RCI:n ja INTERVALworld:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Remonttitiedote ja avainpalvelutiedote 2022

Yhtiöjärjestys Koy Pyhänhovi

Koy Pyhänhovi yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Holiday Club Pyhä HolySuites

Katso lisätietoja Pyhän kohdesivuilla >>

Katso Pyhä Holy Suitesin huoneistojen tiedot >>

 

Isännöitsijä Marja Paija.

Kiinteistö Oy Pyhä HolySuites

Huoneistot:
1-14

Yhtiöjärjestys Koy Pyhä HolySuites

Koy Pyhä HolySuites yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Katso lisätietoja Pyhäniemen kohdesivuilla >>

Katso Pyhäniemen huoneistojen tiedot >>

Tärkeä tiedote osakkaille Pyhäniemen remonteista

Isännöitsijä Riku Rauhala.

Kiinteistö Oy Pyhäniemi II

Huoneistot:
A - G, H1, H2, I1, I2, J1,J2,L ja M
Huoneistot:
K1, K2, N1 ja N2
Yhtiö on liitetty RCI:n ja INTERVALworld:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Koy Pyhäniemi II Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Pyhäniemi II


Remontti ja tyhjennysmyynti

Kiinteistö Oy Pyhäniemi III

Huoneistot:
A - D
Yhtiö on liitetty RCI:n ja INTERVALworld:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.
Koy Pyhäniemi III Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Pyhäniemi III

Kiinteistö Oy Pyhäniemi IV

Huoneistot:
A - O
Yhtiö on liitetty RCI:n ja INTERVALworld:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.


Koy Pyhäniemi IV Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Pyhäniemi IV

Kiinteistö Oy Pyhäniemi V

Huoneistot:
A - C
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.


Koy Pyhäniemi V Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Pyhäniemi V

Kiinteistö Oy Pyhäniemi VI

Huoneistot:
A - G
Yhtiö on liitetty RCI:n ja INTERVALworld:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.


Koy Pyhäniemi VI Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Pyhäniemi VI

Kiinteistö Oy Pyhäniemi VII

Huoneistot:
A - C
Yhtiö on liitetty RCI:n ja INTERVALworld:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.


Koy Pyhäniemi VII Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys KOy Pyhäniemi VII

Huoneiston remonttikuvia

Kiinteistö Oy Pyhäniemi VIII

Huoneistot:
A1, A2, B1, B2
Yhtiö on liitetty RCI:n ja INTERVALworld:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.


Koy Pyhäniemi VIII Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Pyhäniemi VIII

Katso lisätietoja Rukan kohdesivuilla >>

Katso Rukan huoneistojen tiedot >>

Avainpalvelun muutostiedote

Isännöitsijä Marja Paija.

 

Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 3

Huoneistot:
3A1 - 3A8, 3B1 - 3B8
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Kuusamon Pulkkajärvi 3

Koy Kuusamon Pulkkajärvi 3 Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 4

Huoneistot:
4A1 - 4A4, 4B1, 4B4
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Kuusamon Pulkkajärvi 4

Koy Kuusamon Pulkkajärvi 4 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 5

Huoneistot:
5A1 - 5A4, 5B1 - 5B4
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Kuusamon Pulkkajärvi 5

Koy Kuusamon Pulkkajärvi 5 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022
 

Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 6

Huoneistot:
6A1 - 6A3, 6B1 - 6B3
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Kuusamon Pulkkajärvi 6

Koy Kuusamon Pulkkajärvi 6 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022
 

Kiinteistö Oy Rukan Lomakylä I

Huomaa! Avainpalvelu muuttuu 30.10.2021 alkaen

Huoneistot:
A1 - A4, B5 - B8, C9 - C12, D13 - D16
Yhtiö on liitetty RCI:n ja INTERVALworld:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Rukan Lomakylä I

Koy Rukan Lomakylä 1 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Holiday Club RukaVillage

Katso lisätietoja Rukan kohdesivuilla >>

Katso Ruka Villagen huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Marja Paija.
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Kiinteistö Oy RukaVillage Suites

Huoneistot:

A21-A26, B214, B304 ja B310, C22, C30 ja C32

Yhtiöjärjestys Koy Ruka Village Suites 1

Koy Ruka Village Suites 1 ylimääräinen yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022 

Katso lisätietoja Saariselän kohdesivuilla >>

Katso Saariselän huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Marja Paija.

Kiinteistö Oy Kelotirro

Huoneistot:
A1 - A4, B5 - B8
Yhtiö on liitetty RCI:n ja INTERVALworld:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään

Yhtiöjärjestys Koy Kelotirro

Kiinteistö Oy Kelotirro yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022
 

Kiinteistö Oy Kermikkä

Huoneistot: A, B, C
Yhtiö on liitetty RCI:n ja INTERVALworld:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Kermikkä

Koy Kermikkä yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Korjausraportti - Kermikkä A

Kiinteistö Oy Laavutieva

Huoneistot:
F1-F4, G5-G10, H11-H14, I15-I18, J19-J22
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Laavutieva

Kiinteistö Oy Laavutieva yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

 

Kiinteistö Oy Riekonraito

Kiinteistö Oy Riekonraidon yhtiökokous pidetään Vantaalla 18.8.2020 klo 12.00

Huoneistot:
A1-A3, B1-B7, C1-C10
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

 

Yhtiöjärjestys Koy Riekonraito

Kiinteistö Oy Riekonraito yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Riekonraito yhtiökokouskutsu 12.7.2022

 

Kiinteistö Oy Tirrolampi

Huoneistot:
L21-28, M29-36, N37-44
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään

Yhtiöjärjestys Koy Tirrolampi

Koy Tirrolampi yhtiökokouskutsu ja -esityslista 2022

 

Kiinteistö Oy Siulaselkä

Huoneistot:
A1 - A2, B3 - B7, C8 - C12
Yhtiö on liitetty RCI:n ja INTERVALworld:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Siulaselkä

Koy Siulaselkä yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Nilihonka

Huoneistot: B3, B4 ja B5, G20

Yhtiöjärjestys Koy Nilihonka

Kiinteistö Oy Nilihonka yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

 

Kiinteistö Oy Saariselkä Villas Spa Lodge 1

Huoneistot A6, A9, A12, A22, A24, A29, A38, A40, A42-A44

Yhtiöjärjestys Koy Saariselkä Villas Spa Lodge 1

Koy Saariselkä Villas Spa Lodge 1 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

 

Kiinteistö Oy Saariselkä Spa Lodge 2

Huoneistot B50, B53, B58, B62, B67

Kiinteistö Yhtiö Saariselkä Spa Lodge 2 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Saariselkä Spa Lodge 2

 

Kiinteistö Oy Kelotähti I Lodge

Huoneisto A42

Kiinteistö Oy Kelotähti I Lodge yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Kelotähti I Lodge

 

Holiday Club Villas Saariselkä

Kiinteistö Oy Saariselkä Villas 2

Huoneistot B48-B49, B51-B52, B54-B57, B59-B61, B63-B66, B68-B74

Kiinteistö Oy Saariselkä Villas 2 yhtiöjärjestys

Kiinteistö Oy Saariselkä Villas 2 Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Saariselkä Villas 3

Huoneistot G1-G10, H11-H18

Kiinteistö Oy HC Villas Saariselkä 3 yhtiöjärjestys

Kiinteistö Oy HC Villas Saariselkä 3 Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

 

Katso lisätietoja Saimaan kohdesivuilla >>

Katso Saimaan huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Tatu Aro.
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Kiinteistö Oy Anttilankaari 2

Huoneistot:

A1-A12

Tiedote osakkaille Fi 2020

Yhtiöjärjestys Koy Anttilankaari 2

Koy Anttilankaari 2 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Anttilankaari 4

Huoneistot:

B1-B12

Koy Anttilankaari 4 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Anttilankaari 4

Kiinteistö Oy Anttilankaari 6

Huoneistot:
C1-C12

Koy Anttilankaari 6 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Anttilankaari 6

Kiinteistö Oy Anttilankaari 8

Huoneistot:
D1-D12

Koy Anttilankaari 8 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Anttilankaari 8

Kiinteistö Oy Anttilankaari 10

Huoneistot:
E1-E12

Yhtiöjärjestys Koy Anttilankaari 10

Kiinteistö Oy Saimaanranta

Huoneistot:
H1-H7

Koy Saimaanranta yhtiökokuskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Saimaanranta

Kiinteistö Oy Saimaanranta 2

Huoneistot:
H19-H28

Koy Saimaanranta 2 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Saimaanranta 2

Kiinteistö Oy Saimaanranta 3

Huoneistot:
H8-H18

Koy Saimaanranta 3 yhtiökokouskutsu  ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Saimaanranta 3

Kiinteistö Oy Saimaanrantapuisto

Huoneistot:
G1-G44

Koy Saimaan Rantapuisto yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Saimaan Rantapuisto

Kiinteistö Oy Vipelentie 35

Huoneistot:
15A1, 15A2

Koy Vipelentie 35 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Vipelentie 35

Kiinteistö Oy Saimaa Pearl Lodge 1

Huoneistot:

7103, 7201, 7203, 7205, 7208, 7302, 7404 ja 7406

Koy Saimaa Pearl Lodge 1 yhtiöjärjestys

Koy Saimaa Pearl Lodge 1 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Saimaan Keskuspuisto Lodge

Huoneistot: G26-G29

Koy Saimaan Keskuspuisto Lodge yhtiöjärjestys

Koy Saimaan Keskuspuisto Lodge yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

 

Holiday Club Villas Saimaa

Saimaa kylpylätiedote huhtikuu 2018

Kiinteistö Oy HC Saimaa Villas Spa

Tiedote osakkaille 2017

Tiedote osakkaille 2017 RU

Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 1

Viikko-osakehuoneistot: 2211 ja 2605

Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 1 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Saimaa Spa Lodge 1

Kiinteistö Oy HC Saimaa Villas White House

Huoneistot:

6101-6109
6201-6209

Yhtiöjärjestys Koy HC Saimaa Villas White House

Koy HC Villas Saimaa White House Yhitökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy HC Villas Saimaa Pearl 1

Huoneistot:

1-31

Kiinteistö Oy HC Villas Saimaa Pearl 1 kokouskutsu 2022

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Saimaa Pearl 1

Kiinteistö Oy HC Villas Saimaa Spa

Huoneistot:

Koy HC Villas Saimaa Spa Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Koy HC Villas Saimaa Spa Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022 RU

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Saimaa Spa

Kiinteistö Oy HC Villas Saimaa Spa 2

Huoneistot: 5101-5104,5201,5205-5207,5209,5210,5301,5302,5305,5307,5401

5402,5404,5405,5407-5409

Koy HC Villas Saimaa Spa 2 Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Saimaa Spa 2

Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 2

Viikko-osakehuoneistot: 5105, 5301, 5309, 5302, 5401, 5403 ja 5406

Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 2 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Saimaa Spa Lodge 2

Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 3

Viikko-osakehuoneistot: 5202-5204,5208,5303,5304,5306,5308,5310,5410

Yhtiöjärjestys Koy Saimaa Spa Lodge 3

Koy Saimaa Spa Lodge 3 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy HC Villas Saimaan Keskuspuisto

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Saimaan keskupuisto

Koy HC Villas Saimaan Keskuspuisto yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

 

Katso lisätietoja Sallan kohdesivuilla >>

Katso Sallan huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Marja Paija.

 

Kiinteistö Oy Sallas Huoneistot

Huoneistot: A - H
Yhtiö on liitetty RCI:n n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Sallas Huoneistot

Koy Sallas Huoneistot Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

 

Kiinteistö Oy Sallatunturin Kelorinne

Huoneistot: 1 - 52
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Kiinteistö Oy Sallatunturin Kelorinne yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Sallatunturin Kelorinne

Remonttikuvia sekä valmis huoneisto

 

Kiinteistö Oy Sallan Tähti

 Huoneistot:
A1-A4, B1-B4, C1-C4
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Sallan Tähti

Kiinteistö Oy Sallan Tähti yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

 

Kiinteistö Oy Tunturitähti 1

Huoneistot:
A1-A4, B1-B4, C1-C4, D1-D4, E1-E4, F1-F4
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Tunturitähti 1

Koy Tunturitähti 1 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Remonttiselvitys koehuoneistosta E2

Tiedote remontista

 

Kiinteistö Oy Sallan Tunturitähti II

Huoneistot:

A1-A4, B1-B4

Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Koy Sallan Tunturitähti II

Koy Sallan Tunturitähti II yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

 

Kiinteistö Oy Sallan Eraustähti

Huoneistot A1–A4 ja B1–B4

Yhtiöjärjestys Koy Sallan Eraustähti

Koy Sallan Eraustähti yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

 

Holiday Club Villas Sallatunturi

Kiinteistö Oy HC Villas Sallatunturi I

Huoneistot: 1-16

Koy HC Villas Sallatunturi I yhtiökokouskutsu 2021

 

Kiinteistö Oy HC Villas Sallatunturi II

Huoneistot 17-26

Koy HC Villas Sallatunturi II yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Caribia Spa Lodge 1
Isännöitsijä Riku Rauhala.

Huoneistot: 1101, 1108,1110,1201,1208,1210,1301,1308,1309,1310,1401,1408 ja 1410

Koy Caribia Spa Lodge 1 yhtiöjärjestys

Kiinteistö Oy Caribia Spa Lodge 1 Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

 

Holiday Club Villas Caribia

Isännöitsijä Riku Rauhala.

 

Kiinteistö Oy HC Villas Turun Caribia

Huoneistot: B1-B18

Tiedote osakkaille 2020

Yhtiöjärjestys Koy HC Villas Turun Caribia

Koy HC Villas Turun Caribia yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Katso lisätietoja Ylläksen kohdesivuilla >>
Katso Ylläksen huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Tiina Walin-Jatkola

 

Kiinteistö Oy Kuer

Huoneistot: A1 - D2
Yhtiö on liitetty RCI:n ja Intervalin kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Kiinteistö Oy Kuer yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Kuer

 

Kiinteistö Oy Kesänki II

Huoneistot:
11A, 11B, 12A, 12B
Yhtiö on liitetty RCI:n ja Intervalin kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.


Kiinteistö Oy Kesänki II yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Kesänki II

 

Kiinteistö Oy Kesänki IV

Huoneistot: 17A, 17B
Yhtiö on liitetty RCI:n ja Intervalin kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Kiinteistö Oy Kesänki IV yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Kesänki IV

 

Kiinteistö Oy Kolarin Siepakka

Huoneistot: A-H
Yhtiö on liitetty RCI:n ja Intervalin kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Kiinteistö Oy Kolarin Siepakka yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Kolarin Siepakka

Kiinteistö Oy Kolarin Siepakka yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Kiinteistö Oy Muiro

Huoneistot: A1 - A6
Yhtiö on liitetty RCI:n ja Intervalin kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.


Kiinteistö Oy Muiro yhtiökokouskutsu ja esitylista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Muiro

 

Kiinteistö Oy Musko

Huoneistot: A1, A2, A3
Yhtiö on liitetty RCI:n ja Intervalin kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Kiinteistö Oy Musko yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Musko

 

Kiinteistö Oy Musko II

Huoneistot: B4, B5, B6
Yhtiö on liitetty RCI:n ja Intervalin kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Kiinteistö Oy Musko II yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Musko II

 

Kiinteistö Oy Musko IV

Huoneistot: D7, D8, D9
Yhtiö on liitetty RCI:n ja Intervalin kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Kiinteistö Oy Musko IV yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Musko IV

 

Kiinteistö Oy Ylläksen Lomaviikot

Huoneistot: A1 - J2
Yhtiö on liitetty RCI:n ja Intervalin kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Kuva hätäpoistumistiestä

Kuva hätäpoistumistiestä

Koy Ylläksen Lomaviikot yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Ylläksen Lomaviikot

 

Kiinteistö Oy Ylläs-Viikko 1

Huoneistot: B-L
Yhtiö on liitetty RCI:n ja Intervalin kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Koy Ylläs-Viikko 1 yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Ylläs-Viikko 1

 

Kiinteistö Oy Ylläksen Rautamajat

Huoneistot: A1-A4
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Koy Ylläksen Rautamajat yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Ylläksen Rautamajat

 

Kiinteistö Oy Ylläs Saaga

Huoneistot:
B2102, B2104, B2201, B2205

Koy Ylläs Saaga Yhtiökokouskutsu ja esityslista 2022

Koy Ylläs Saaga Yhtiökokous jatkokutsu 2022

Yhtiöjärjestys Koy Ylläs Saaga

Katso lisätietoja Åren kohdesivuilla >>

Katso Åren huoneistojen tiedot >>

Åren Ranta isännöitsijä Riku Rauhala.

 

Oy Åren Ranta 1

Huoneistot: 2A1-2A4, 2B1-2B4
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Yhtiöjärjestys Oy Åren Ranta 1

Oy Åren Ranta 1 yhtiökokousmateriaali 2022

 

Kiinteistö Oy Åre Sjö 1

Huoneistot:
LOCK OFF-huoneistot:
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

 

Kiinteistö Oy Åre Sjö 2

Huoneistot:
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

 

Kiinteistö Oy Åre Sjö 3

Huoneistot:
LOCK OFF-huoneistot:
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

 

Holiday Club Åre, Tegefjäll

Katso lisätietoja Åren kohdesivuilla >>

Katso Åren huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Riku Rauhala.

 

Kiinteistö Oy Time Sharing Åre

Nedre Alpen 12
Huoneistot: A-E
Yhtiö on liitetty RCI:n ja INTERVALworld:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.

Koy Time Sharing Åre kokouskutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Time Sharing Åre

 

Katso lisätietoja Ähtärin kohdesivuilla >>

Katso Ähtärin huoneistojen tiedot >>

Isännöitsijä Riku Rauhala.

 

Kiinteistö Oy Moksunhonka 1

Huoneistot: 1A-1B, 2A-2B, 3A-3B, 4A-4B, 5A-5B, 6A-6B, 7A-7B, 8A-8B, 9A-9B, 10A, 11A-11B
Yhtiö on liitetty RCI:n kansainväliseen lomanvaihtojärjestelmään.


Koy Moksunhonka yhtiökokous kutsu ja esityslista 2022

Yhtiöjärjestys Koy Moksunhonka I
  

Vikailmoituksen tekeminen

Haluamme että lomanne on kaikin puolin onnistunut. Jos kuitenkin huomaatte loma-asunnossanne jotain epäkohtia, toivomme, että jätätte palautetta vastaanottoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa lomanne aikana, jotta voimme taata lomanne jatkumisen onnistuneena.

Kiinteistöpäälliköt ja isännöitsijät

 

Kiinteistöpäällikkö Ari Kurth
Kiinteistöpäällikkö Juha Laine
Kiinteistöpäällikkö Ville Valtanen

Isännöitsijä Tatu Aro
Isännöitsijä Marja Paija
Isännöitsijä Riku Rauhala

Anna lomaviikkosi palaute

Anna lomaviikkosi palaute

Klikkaamalla alla olevaa linkkiä voit antaa palautetta lomaviikostasi Holiday Club -lomahuoneistossa.
Lomakkeeseen

Käytämme evästeitä tarjotaksemme parempaa palvelua

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Valinnoistasi riippuen voimme käyttää evästeitä myös sivuston mainonnan tarjoamiseen. Evästevalintoja voit muuttaa asetuksista. Lue lisää evästeistä.