Arvosanaksi vähintään kahdeksikko
Peräti joka viides (22 %) antaa edellisille firman pikkujouluille kiitettävän kouluarvosanan, ja seitsemän kymmenestä (69 %) antaa arvosanaksi vähintään kahdeksan. Välttäviksi tai heikoiksi edelliset pikkujoulut arvioi 14 % vastaajista. Laatuun ja sisältöön panostaminen ilahduttaa osallistujia:
”Turha pönöttäminen ja "inspiroivat" luennot ovat jääneet onneksi pois. Tuntuu että nykyään arvostetaan yhdessäoloa ja rentoutumista. Hieronnat, musiikki, teatteri ja pakohuoneet ovat tulleet mukaan kuvioon. Hyvä näin.”
”Tasokkaampaa ohjelmaa paremmin mietityissä paikoissa.”
”Budjetti kasvanut.”
”Laatua, hyvää viihdettä ja hyvää ruokaa.”
”Järjestetään jotain erikoisempaa, mikä jää mieleen.”
Vaihtelu virkistää, leikeille madonluvut
Ohjelman osalta työntekijät arvostavat erityisesti yllätyksellisyyttä ja vaivannäköä. Vaihtelu virkistää, myös pikkujouluissa:
”Tuntuu että nykyään uskalletaan rikkoa kaavoja. Pikkujouluihin voi keksiä vaikka mitä aktiviteettia nykyään!”
”Joka vuosi erilaisia. Ensin oltiin työpaikalla, sitten 24h risteily Tallinnaan, päivä Lahden MM-kisoissa…”
”Joka joulu ollut jotain erilaista, normaalista poikkeavaa. Esimerkkinä pikkujoulut toisella paikkakunnalla. Työnantaja kustansi pikkubussin, jossa oli pikkusuolaista ja juotavaa – myös alkoholitonta. Ravintolassa toiset söivät perinteistä jouluruokaa noutopöydästä. Me saimme valita ruokalistalta lempiannoksemme. Illan kruunasi iki-ihana Hector!”
”Yksityisyrittäjänä pidämme omat pikkujoulut kollegoiden kanssa ja teemme niistä omanlaiset. Milloin kylpylään, milloin Tallinnaan, milloin vaikka hotelli Vantaalle viihdetarjontaa vilkaisemaan ja hotelliaamiaiselle :)”
"Enemmän mennään teatteriin tai konserttiin tai kylpylään, erittäin kivoja vaihtoehtoja.”