Päivitetty 21.1.2022 klo 10:00. Korvaa aiemmin julkaistut tiedotteet.

Muutoksia kylpylähotelliemme palveluissa 17.2.2022 saakka

Toimimme viranomaisten Covid-19 -pandemiaan kohdistuvien määräysten ja ohjeistuksen mukaisesti ja rajoitamme ravintoloidemme aukioloaikoja ja anniskelua seuraavasti: 

31.1. saakka anniskelu ravintoloissamme päättyy klo 17 ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 18. Ravintolamme tarjoavat take away -palvelua mahdollisuuksien mukaan myös ravintoloiden aukioloaikojen ulkopuolella, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai kohteiden nettisivuilta. 

R-kioski palvelee hotellikohteissamme päivittäin laajoilla aukioloajoilla tarjoten pikkupurtavaa ja juomia.

Teemme kaikkemme palvellaksemme kaikkia asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla myös poikkeustilanteessa. Kohteidemme palvelut pyritään pitämään rajoitusten salliessa auki – ja kohteista sekä niiden ympäristöstä löytyy paljon talvista tekemistä kaikille vieraillemme myös poikkeusolosuhteissa. 

Kohdekohtaiset tarkemmat tiedot alla: 

Holiday Club Tampereen Kylpylä

Tampereen Kylpylän kylpylä on suljettuna 4.2. asti. Hotelli ja ravintolat ovat suljettuna 23.1.–4.2.2022. Aamiainen on tarjolla vielä 23.1. ennen hotellin sulkeutumista. Loma-asuntomme ovat auki sekä omistajille että vuokraajille ja hotellin vastaanotto, R-kioski, kuntosali ja Harmony Spa palvelevat normaalisti. Vastaanotto ja R-kioski ovat auki 24/7. R-kioskin runsaasta valikoimasta löydät hyvät välipalat ja eväät makeisista suolaisiin herkkuihin. Tarkista palveluiden aukioloajat tästä.

Mikäli olet varannut hotellimajoituksen ajalle, jolloin hotelli on suljettu, olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian löytääksemme yhdessä sinua parhaiten palvelevan ratkaisun. Jos sinulla on varaus loma-asuntoon, toteutuu majoittuminen normaalisti.

Teemme kaikkemme palvellaksemme teitä parhaalla mahdollisella tavalla poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta.

Holiday Club Vierumäki

Hotelli ravintoloineen on suljettu 25.1.–17.2.2022 Loma-asuntomme ovat auki sekä omistajille että vuokraajille ja hotellin vastaanotto, Day Spa (saunat ja loungetila poislukien) sekä R-kioski palvelevat päivittäin klo 11–19. R-kioskin runsaasta valikoimasta löydät hyvät välipalat ja eväät makeisista suolaisiin herkkuihin. Hotellin vastaanotto on tavoitettavissa puhelimitse, 0300 870 907*, vuorokauden ympäri. Myös myynti- ja osakasinfoja järjestetään myyntitoimistossamme noudattaen tarkasti turvallisuusohjeistuksia.

Mikäli olet varannut hotellimajoituksen ajalle, jolloin hotelli on suljettu, olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian löytääksemme yhdessä sinua parhaiten palvelevan ratkaisun.

Jos sinulla on varaus loma-asuntoon tai Villas-huoneistoon, toteutuu majoittuminen normaalisti hotellin vastaanoton, Day Span ja R-kioskin kuitenkin palvellessa päivittäin. Villas-huoneistojen avainpalvelu sijaitsee hotellin vastaanotossa. Jos saavut klo 19 jälkeen, pyydämme sinua ilmoittamaan siitä meille etukäteen, reception.vierumaki@holidayclub.fi tai 0300 870 907*.

*Vastaanottoon soitetun puhelun hinta on 0,49 €/min + pvm/mpm, myös jonotus on maksullista.

Holiday Club Katinkulta

31.1. saakka anniskelu ravintoloissamme päättyy klo 17 ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 18. Take away ja R-kioski palvelevat noutoasiakkaita normaaliin tapaan – tarkista aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä.

Holiday Club Caribia

31.1. saakka anniskelu ravintoloissamme päättyy klo 17 ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 18. Take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Kuusamon Tropiikki

Paikallisviranomaisten linjauksen mukaisesti kuntosali on suljettu toistaiseksi.

Holiday Club Saimaa

Holiday Club Salla

31.1. saakka anniskelu ravintoloissamme päättyy klo 17 ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 18. Ravintolassa myös take away -mahdollisuus, tarkista aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. Kioski palvelee vastaanoton aukioloaikojen mukaisesti. 

Holiday Club Saariselkä

Haluamme turvata asiakkaidemme ja työntekijöidemme terveyttä, joten ethän matkusta sairaana. Suosittelemme pitämään kohteissamme riittäviä turvavälejä ja huolehtimaan hyvästä käsihygieniasta. Henkilökuntamme käyttää maskeja asiakaspalvelutilanteissa. Suosittelemme myös asiakkaillemme maskin käyttöä sisätiloissa silloin, kun riittävää etäisyyttä muihin asiakkaisiin tai henkilökuntaamme ei pystytä pitämään.

Päivitetty 19.1.2022 klo 16:40. 

Muutoksia kylpylähotelliemme palveluissa 17.2.2022 saakka

Toimimme viranomaisten Covid-19 -pandemiaan kohdistuvien määräysten ja ohjeistuksen mukaisesti ja rajoitamme ravintoloidemme aukioloaikoja ja anniskelua seuraavasti: 

31.1. saakka anniskelu ravintoloissamme päättyy klo 17 ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 18. Ravintolamme tarjoavat take away -palvelua mahdollisuuksien mukaan myös ravintoloiden aukioloaikojen ulkopuolella, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai kohteiden nettisivuilta. 

R-kioski palvelee hotellikohteissamme päivittäin laajoilla aukioloajoilla tarjoten pikkupurtavaa ja juomia.

Teemme kaikkemme palvellaksemme kaikkia asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla myös poikkeustilanteessa. Kohteidemme palvelut pyritään pitämään rajoitusten salliessa auki – ja kohteista sekä niiden ympäristöstä löytyy paljon talvista tekemistä kaikille vieraillemme myös poikkeusolosuhteissa. 

Kohdekohtaiset tarkemmat tiedot alla: 

Holiday Club Vierumäki

Hotelli ravintoloineen on suljettu 25.1.–17.2.2022 Loma-asuntomme ovat auki sekä omistajille että vuokraajille ja hotellin vastaanotto, Day Spa (saunat ja loungetila poislukien) sekä R-kioski palvelevat päivittäin klo 11–19. R-kioskin runsaasta valikoimasta löydät hyvät välipalat ja eväät makeisista suolaisiin herkkuihin. Hotellin vastaanotto on tavoitettavissa puhelimitse, 0300 870 907*, vuorokauden ympäri. Myös myynti- ja osakasinfoja järjestetään myyntitoimistossamme noudattaen tarkasti turvallisuusohjeistuksia.

Mikäli olet varannut hotellimajoituksen ajalle, jolloin hotelli on suljettu, olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian löytääksemme yhdessä sinua parhaiten palvelevan ratkaisun.

Jos sinulla on varaus loma-asuntoon tai Villas-huoneistoon, toteutuu majoittuminen normaalisti hotellin vastaanoton, Day Span ja R-kioskin kuitenkin palvellessa päivittäin. Villas-huoneistojen avainpalvelu sijaitsee hotellin vastaanotossa. Jos saavut klo 19 jälkeen, pyydämme sinua ilmoittamaan siitä meille etukäteen, reception.vierumaki@holidayclub.fi tai 0300 870 907*.

*Vastaanottoon soitetun puhelun hinta on 0,49 €/min + pvm/mpm, myös jonotus on maksullista.

Teemme kaikkemme palvellaksemme teitä parhaalla mahdollisella tavalla poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta.

Holiday Club Katinkulta

31.1. saakka anniskelu ravintoloissamme päättyy klo 17 ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 18. Take away ja R-kioski palvelevat noutoasiakkaita normaaliin tapaan – tarkista aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä.

Holiday Club Caribia

31.1. saakka anniskelu ravintoloissamme päättyy klo 17 ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 18. Take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Kuusamon Tropiikki

Paikallisviranomaisten linjauksen mukaisesti kuntosali on suljettu toistaiseksi.

31.1. saakka anniskelu ravintoloissamme päättyy klo 17 ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 18. Take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Saimaa

31.1. saakka anniskelu ravintoloissamme päättyy klo 17 ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 18. Take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Salla

31.1. saakka anniskelu ravintoloissamme päättyy klo 17 ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 18. Ravintolassa myös take away -mahdollisuus, tarkista aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. Kioski palvelee vastaanoton aukioloaikojen mukaisesti. 

Holiday Club Saariselkä

31.1. saakka anniskelu ravintoloissamme päättyy klo 17 ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 18. Take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Tampereen Kylpylä

Paikallisviranomaisten linjauksen mukaisesti kylpylä on suljettuna 21.1.2022 saakka. Hyvitämme kylpylän osuuden majoituksen hinnasta kohteeseen saavuttaessa niille asiakkaillemme, joilla kylpylä sisältyy varaukseen. Jos haluat siirtää varaustasi toiseen ajankohtaan, ole ystävällisesti yhteydessä asiakaspalveluumme, yhteystiedot ja aukioloajat löydät täältä.

31.1. saakka anniskelu ravintoloissamme päättyy klo 17 ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 18. Take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Haluamme turvata asiakkaidemme ja työntekijöidemme terveyttä, joten ethän matkusta sairaana. Suosittelemme pitämään kohteissamme riittäviä turvavälejä ja huolehtimaan hyvästä käsihygieniasta. Henkilökuntamme käyttää maskeja asiakaspalvelutilanteissa. Suosittelemme myös asiakkaillemme maskin käyttöä sisätiloissa silloin, kun riittävää etäisyyttä muihin asiakkaisiin tai henkilökuntaamme ei pystytä pitämään.

Päivitetty 10.1.2022 klo 10:00. 

Muutoksia kylpylähotelliemme palveluissa 21.1.2022 saakka
 
Toimimme viranomaisten Covid-19 -pandemiaan kohdistuvien määräysten ja ohjeistuksen mukaisesti ja rajoitamme ravintoloidemme aukioloaikoja ja anniskelua koronapandemian leviämisvaiheen alueilla (poislukien Katinkulta) seuraavasti: 

Alkaen 28.12. ja jatkuen 20.1.2022 saakka anniskelu ravintoloissa päättyy klo 17 ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 20. Ravintolamme tarjoavat take away -palvelua mahdollisuuksien mukaan myös ravintoloiden aukioloaikojen ulkopuolella, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai kohteiden nettisivuilta. 

Tarkistamme 1.1.2022 alkaen koronapassin ravintoloissamme viranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailta koko ravintolan aukioloajan poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta.

R-kioski palvelee hotellikohteissamme päivittäin laajoilla aukioloajoilla tarjoten pikkupurtavaa ja juomia.

Teemme kaikkemme palvellaksemme kaikkia asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla myös poikkeustilanteessa. Kohteidemme palvelut pyritään pitämään rajoitusten salliessa auki – ja kohteista sekä niiden ympäristöstä löytyy paljon talvista tekemistä kaikille vieraillemme myös poikkeusolosuhteissa. 

Lisätietoja koronapassin käyttöönotosta Kanta.fi-sivustolla.

Kohdekohtaiset tarkemmat tiedot alla: 

Holiday Club Katinkulta

Aukioloaikojen muutokset ja koronapassin käyttö eivät koske Katinkultaa. Välitämme asiakkaistamme ja suosittelemme maskin käyttöä, myös henkilökuntamme käyttää maskeja.

Ravintoloidemme take away ja R-kioski palvelevat noutoasiakkaita normaaliin tapaan – tarkista aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä.

Holiday Club Caribia

Paikallisviranomaisten linjauksen mukaisesti kylpylä ja kuntosali ovat suljettuna 1.–15.1.2022 välisen ajan. Hyvitämme kylpylän osuuden majoituksen hinnasta kohteeseen saavuttaessa niille asiakkaillemme, joilla kylpylä sisältyy varaukseen. Jos haluat siirtää varaustasi toiseen ajankohtaan, ole ystävällisesti yhteydessä asiakaspalveluumme, yhteystiedot ja aukioloajat löydät täältä.

Tarkistamme koronapassin kylpylässä ja ravintoloissamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme niiden aukioloaikoina poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Kuusamon Tropiikki

Paikallisviranomaisten linjauksen mukaisesti kylpylä on suljettu 10.1.2022 saakka ja avataan 11.1.2022 klo 12.00. Kuntosali on suljettu toistaiseksi. Kylpylän ollessa suljettuna hyvitämme kylpylän osuuden majoituksen hinnasta kohteeseen saavuttaessa niille asiakkaillemme, joilla kylpylä sisältyy varaukseen. Jos haluat siirtää varaustasi toiseen ajankohtaan, ole ystävällisesti yhteydessä asiakaspalveluumme, yhteystiedot ja aukioloajat löydät täältä.

Tarkistamme koronapassin Angry Birds -puistossa, keilauksessa ja ravintoloissamme sekä kylpylässä kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme niiden aukioloaikoina poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Saimaa

Tarkistamme koronapassin kylpylässä, keilauksessa, Angry Birds -puistossa ja ravintoloissamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme niiden aukioloaikoina poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Salla

Tarkistamme koronapassin kylpylässä ja ravintolassamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme niiden aukioloaikoina poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta. Katso aukioloajat >>

Kioski palvelee vastaanoton aukioloaikojen mukaisesti. Ravintolassa myös take away -mahdollisuus, tarkista aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä.

Holiday Club Saariselkä

Tarkistamme koronapassin kylpylässä ja ravintoloissamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme niiden aukioloaikoina poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Tampereen Kylpylä

Paikallisviranomaisten linjauksen mukaisesti kylpylä on suljettuna 21.1.2022 saakka. Hyvitämme kylpylän osuuden majoituksen hinnasta kohteeseen saavuttaessa niille asiakkaillemme, joilla kylpylä sisältyy varaukseen. Jos haluat siirtää varaustasi toiseen ajankohtaan, ole ystävällisesti yhteydessä asiakaspalveluumme, yhteystiedot ja aukioloajat löydät täältä.

Tarkistamme koronapassin kylpylässä ja ravintoloissamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme niiden aukioloaikoina poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Vierumäki

Paikallisviranomaisten linjauksen mukaisesti kuntohuone on suljettuna, mutta vuokrattavissa yksityiskäyttöön.

Tarkistamme koronapassin kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme ravintoloissamme niiden aukioloaikoina poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Haluamme turvata asiakkaidemme ja työntekijöidemme terveyttä, joten ethän matkusta sairaana. Suosittelemme pitämään kohteissamme riittäviä turvavälejä ja huolehtimaan hyvästä käsihygieniasta. Henkilökuntamme käyttää maskeja asiakaspalvelutilanteissa. Suosittelemme myös asiakkaillemme maskin käyttöä sisätiloissa silloin, kun riittävää etäisyyttä muihin asiakkaisiin tai henkilökuntaamme ei pystytä pitämään.

Päivitetty 31.12.2021 klo 13.30. 

Muutoksia kylpylähotelliemme palveluissa 20.1.2022 saakka

Toimimme viranomaisten Covid-19 -pandemiaan kohdistuvien määräysten ja ohjeistuksen mukaisesti ja rajoitamme ravintoloidemme aukioloaikoja ja anniskelua koronapandemian leviämisvaiheen alueilla (poislukien Katinkulta) seuraavasti: 

Alkaen 28.12. ja jatkuen 20.1.2022 saakka anniskelu ravintoloissa päättyy klo 17 ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 20. Ravintolamme tarjoavat take away -palvelua mahdollisuuksien mukaan myös ravintoloiden aukioloaikojen ulkopuolella, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai kohteiden nettisivuilta. 

Tarkistamme 1.1.2022 alkaen koronapassin ravintoloissamme viranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailta koko ravintolan aukioloajan poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta.

R-kioski palvelee hotellikohteissamme päivittäin laajoilla aukioloajoilla tarjoten pikkupurtavaa ja juomia.

Teemme kaikkemme palvellaksemme kaikkia asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla myös poikkeustilanteessa. Kohteidemme palvelut pyritään pitämään rajoitusten salliessa auki – ja kohteista sekä niiden ympäristöstä löytyy paljon talvista tekemistä kaikille vieraillemme myös poikkeusolosuhteissa. 

Lisätietoja koronapassin käyttöönotosta Kanta.fi-sivustolla.

Kohdekohtaiset tarkemmat tiedot alla: 

Holiday Club Katinkulta

Aukioloaikojen muutokset ja koronapassin käyttö eivät koske Katinkultaa. Välitämme asiakkaistamme ja suosittelemme maskin käyttöä, myös henkilökuntamme käyttää maskeja.

Ravintoloidemme take away ja R-kioski palvelevat noutoasiakkaita normaaliin tapaan – tarkista aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä.

Holiday Club Caribia

Paikallisviranomaisten linjauksen mukaisesti kylpylä ja kuntosali ovat suljettuna 1.–15.1.2022 välisen ajan. Hyvitämme kylpylän osuuden majoituksen hinnasta kohteeseen saavuttaessa niille asiakkaillemme, joilla kylpylä sisältyy varaukseen. Jos haluat siirtää varaustasi toiseen ajankohtaan, ole ystävällisesti yhteydessä asiakaspalveluumme, yhteystiedot ja aukioloajat löydät täältä.

Tarkistamme koronapassin kylpylässä ja ravintoloissamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme niiden aukioloaikoina poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Kuusamon Tropiikki

Paikallisviranomaisten linjauksen mukaisesti kylpylä on suljettu 15.1.2022 saakka. Myös kuntosali on suljettu. Hyvitämme kylpylän osuuden majoituksen hinnasta kohteeseen saavuttaessa niille asiakkaillemme, joilla kylpylä sisältyy varaukseen. Jos haluat siirtää varaustasi toiseen ajankohtaan, ole ystävällisesti yhteydessä asiakaspalveluumme, yhteystiedot ja aukioloajat löydät täältä.

Tarkistamme koronapassin Angry Birds -puistossa, keilauksessa ja ravintoloissamme sekä kylpylässä kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme niiden aukioloaikoina poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Saimaa

Tarkistamme koronapassin kylpylässä, keilauksessa, Angry Birds -puistossa ja ravintoloissamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme niiden aukioloaikoina poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Salla

Tarkistamme koronapassin kylpylässä ja ravintolassamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme niiden aukioloaikoina poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta. Katso aukioloajat >>

Kioski palvelee vastaanoton aukioloaikojen mukaisesti. Ravintolassa myös take away -mahdollisuus, tarkista aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä.

Holiday Club Saariselkä

Tarkistamme koronapassin kylpylässä ja ravintoloissamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme niiden aukioloaikoina poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Tampereen Kylpylä

Paikallisviranomaisten linjauksen mukaisesti kylpylä ja kuntosali ovat suljettuna 7.1.2022 saakka. Hyvitämme kylpylän osuuden majoituksen hinnasta kohteeseen saavuttaessa niille asiakkaillemme, joilla kylpylä sisältyy varaukseen. Jos haluat siirtää varaustasi toiseen ajankohtaan, ole ystävällisesti yhteydessä asiakaspalveluumme, yhteystiedot ja aukioloajat löydät täältä.

Tarkistamme koronapassin kylpylässä ja ravintoloissamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme niiden aukioloaikoina poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Vierumäki

Paikallisviranomaisten linjauksen mukaisesti kuntohuone on suljettuna, mutta vuokrattavissa yksityiskäyttöön.

Tarkistamme koronapassin kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme ravintoloissamme niiden aukioloaikoina poislukien aamiainen, jolloin koronapassia ei tarkisteta. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Haluamme turvata asiakkaidemme ja työntekijöidemme terveyttä, joten ethän matkusta sairaana. Suosittelemme pitämään kohteissamme riittäviä turvavälejä ja huolehtimaan hyvästä käsihygieniasta. Henkilökuntamme käyttää maskeja asiakaspalvelutilanteissa. Suosittelemme myös asiakkaillemme maskin käyttöä sisätiloissa silloin, kun riittävää etäisyyttä muihin asiakkaisiin tai henkilökuntaamme ei pystytä pitämään.

Päivitetty 30.12.2021 klo 15.00

Muutoksia kylpylähotelliemme palveluissa aikavälillä 24.12.– 20.1. 

Toimimme viranomaisten Covid-19 -pandemiaan kohdistuvien määräysten ja ohjeistuksen mukaisesti ja rajoitamme ravintoloidemme aukioloaikoja ja anniskelua seuraavasti: 
Alkaen 28.12. ja jatkuen 20.1.2022 saakka anniskelu ravintoloissa päättyy klo 17 ja ravintolat sulkeutuvat viimeistään klo 20. Ravintolamme tarjoavat take away -palvelua mahdollisuuksien mukaan myös ravintoloiden aukioloaikojen ulkopuolella, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai kohteiden nettisivuilta. Tarkistamme koronapassin ravintoloissamme yli 16-vuotiailta asiakkailta klo 16 lähtien. Aamiaisilla ja lounailla koronapassia ei tarkisteta, ei myöskään take away-noutojen yhteydessä. 

R-kioski palvelee hotellikohteissamme päivittäin laajoilla aukioloajoilla tarjoten pikkupurtavaa ja juomia.

Teemme kaikkemme palvellaksemme kaikkia asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla myös poikkeustilanteessa. Kohteidemme palvelut pyritään pitämään rajoitusten salliessa auki – ja kohteista sekä niiden ympäristöstä löytyy paljon talvista tekemistä kaikille vieraillemme myös poikkeusolosuhteissa. 

Lisätietoja koronapassin käyttöönotosta Kanta.fi-sivustolla.

Kohdekohtaiset tarkemmat tiedot alla: 

Holiday Club Katinkulta

Aukioloaikojen muutokset ja koronapassin käyttö eivät koske Katinkultaa, joka ei toistaiseksi täytä leviämisvaiheen tunnusmerkkejä. Välitämme asiakkaistamme ja suosittelemme maskin käyttöä, myös henkilökuntamme käyttää maskeja.

Ravintoloidemme take away ja R-kioski palvelevat noutoasiakkaita normaaliin tapaan – tarkista aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä.

Holiday Club Caribia

Paikallisviranomaisten linjauksen mukaisesti kylpylä ja kuntosali ovat suljettuna 1.1.2022–15.1.2022 välisen ajan. Hyvitämme kylpylän osuuden majoituksen hinnasta kohteeseen saavuttaessa niille asiakkaillemme, joilla kylpylä sisältyy varaukseen. Jos haluat siirtää varaustasi toiseen ajankohtaan, ole ystävällisesti yhteydessä asiakaspalveluumme, yhteystiedot ja aukioloajat löydät täältä.

(Päivitetty 30.12.2021 klo 15.00) 

Tarkistamme koronapassin kylpylässä ja ravintoloissamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme. Ravintoloissa koronapassi tarkistetaan klo 16 lähtien. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Kuusamon Tropiikki

Paikallisviranomaisten linjauksen mukaisesti kylpylä ja kuntosali ovat suljettuna 15.1.2022 saakka. Hyvitämme kylpylän osuuden majoituksen hinnasta kohteeseen saavuttaessa niille asiakkaillemme, joilla kylpylä sisältyy varaukseen. Jos haluat siirtää varaustasi toiseen ajankohtaan, ole ystävällisesti yhteydessä asiakaspalveluumme, yhteystiedot ja aukioloajat löydät täältä.

(Päivitetty 30.12.2021 klo 15.00) 

Tarkistamme koronapassin Angry Birds -puistossa, keilauksessa ja ravintoloissamme sekä kylpylässä sen auki ollessa kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme. Ravintoloissa koronapassi tarkistetaan klo 16 lähtien. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Saimaa

Tarkistamme koronapassin kylpylässä, keilauksessa, Angry Birds -puistossa ja ravintoloissamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme. Ravintoloissa koronapassi tarkistetaan klo 16 lähtien. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Salla

Tarkistamme koronapassin kylpylässä ja ravintolassamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme. Ravintolassa koronapassi tarkistetaan klo 16 lähtien. Katso aukioloajat >>

Kioski palvelee vastaanoton aukioloaikojen mukaisesti. Ravintolassa myös take away -mahdollisuus, tarkista aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä.

Holiday Club Saariselkä

Tarkistamme koronapassin kylpylässä ja ravintoloissamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme. Ravintoloissa koronapassi tarkistetaan klo 16 lähtien. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Tampereen Kylpylä

Paikallisviranomaisten linjauksen mukaisesti kylpylä ja kuntosali ovat suljettuna 7.1.2022 saakka. Hyvitämme kylpylän osuuden majoituksen hinnasta kohteeseen saavuttaessa niille asiakkaillemme, joilla kylpylä sisältyy varaukseen. Jos haluat siirtää varaustasi toiseen ajankohtaan, ole ystävällisesti yhteydessä asiakaspalveluumme, yhteystiedot ja aukioloajat löydät täältä.

(Päivitetty 30.12.2021 klo 15.00) 

Tarkistamme koronapassin ravintoloissamme sekä kylpylässä sen auki ollessa kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme. Ravintoloissa koronapassi tarkistetaan klo 16 lähtien. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Holiday Club Vierumäki

Paikallisviranomaisten linjauksen mukaisesti kuntosali on suljettuna. Kuntohuone on vuokrattavissa yksityiskäyttöön.

Tarkistamme koronapassin kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme ravintoloissamme klo 16 lähtien. Katso aukioloajat >>

Ravintoloidemme take away palvelee noutoasiakkaita, tarkista palvelun aukioloajat hotellin vastaanotosta tai tästä. R-kioski on avoinna vuorokauden ympäri.

Haluamme turvata asiakkaidemme ja työntekijöidemme terveyttä, joten ethän matkusta sairaana. Suosittelemme pitämään kohteissamme riittäviä turvavälejä ja huolehtimaan hyvästä käsihygieniasta. Henkilökuntamme käyttää maskeja asiakaspalvelutilanteissa. Suosittelemme myös asiakkaillemme maskin käyttöä sisätiloissa silloin, kun riittävää etäisyyttä muihin asiakkaisiin tai henkilökuntaamme ei pystytä pitämään.

Päivitetty 17.12.2021

Tarkistamme koronapassin koronaepidemian leviämisalueilla

Noudatamme viranomaisohjeita ja tarkistamme koronapassin koronaepidemian leviämisalueilla sijaitsevissa kohteissamme. 

Voit yhä majoittua ja syödä aamiaista ravintoloissamme ilman koronapassia. Muistathan hyödyntää myös ravintoloiden take away -palveluja, noutojen yhteydessä ei edellytetä koronapassia. 

Holiday Club Caribia

Tarkistamme koronapassin kylpylässä ja ravintoloissamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme. Ravintoloissa klo 16 lähtien. Katso aukioloajat >>

Holiday Club Kuusamon Tropiikki

Tarkistamme koronapassin kylpylässä, Angry Birds -puistossa, keilauksessa ja ravintoloissamme (klo 16 lähtien) kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme. Katso aukioloajat >>

Holiday Club Saimaa

Tarkistamme koronapassin kylpylässä, BowlCircus-keilaviihdekeskuksessa, Angry Birds -puistossa ja ravintoloissamme (klo 16 lähtien) kaikilta yli 16-vuotiailta. Katso aukioloajat >>

Holiday Club Salla

Tarkistamme koronapassin 18.12.2021 alkaen ravintolassamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme klo 16 lähtien. Katso aukioloajat >>

Holiday Club Saariselkä

Tarkistamme koronapassin 18.12.2021 alkaen ravintoloissamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme klo 16 lähtien. Katso aukioloajat >>

Holiday Club Tampereen Kylpylä 

Tarkistamme koronapassin kylpylässä ja ravintoloissamme (klo 16 lähtien) kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme. Katso aukioloajat >>

Holiday Club Vierumäki

Tarkistamme koronapassin ravintoloissamme kaikilta yli 16-vuotiailta asiakkailtamme klo 16 lähtien. Katso aukioloajat >>

Lisätietoja koronapassin käyttöönotosta Kanta.fi-sivustolla.

Haluamme turvata asiakkaidemme ja työntekijöidemme terveyttä, joten ethän matkusta sairaana. Suosittelemme pitämään kohteissamme riittäviä turvavälejä ja huolehtimaan hyvästä käsihygieniasta. Henkilökuntamme käyttää maskeja asiakaspalvelutilanteissa leviämisvaiheen alueilla. Suosittelemme myös asiakkaillemme maskin käyttöä sisätiloissa leviämisvaiheen alueilla silloin, kun riittävää etäisyyttä muihin asiakkaisiin tai henkilökuntaamme ei pystytä pitämään.

Käytämme evästeitä tarjotaksemme parempaa palvelua

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Valinnoistasi riippuen voimme käyttää evästeitä myös sivuston mainonnan tarjoamiseen. Evästevalintoja voit muuttaa asetuksista. Lue lisää evästeistä.