Hyvinvointi 27. marraskuuta 2018

Huristele hyvään fiilikseen

Kotimaan tai muun lähialueen loma alkaa usein automatkalla. Tee siitä vinkeillämme mukava virittäytyminen vapaaseen kärvistelyn sijaan.

Moni starttaa automatkalle kohti lomaa yhden pysähdyksen taktiikalla. Urheilulääkäri Pippa Laukka ei pidä sitä parhaana mahdollisena strategiana.

”Ennen matkalle lähtöä on hyvä miettiä jaloittelutaukojen tarvetta perheenjäsenten iän ja mahdollisten terveysriskien kannalta. Suunnittele tauot aina porukan matkalaisia miettien seurueen lyhyimmän pinnan tai korkeimman terveysriskin mukaan.”

Minimissään taukoja tulisi Laukan neuvosta olla parin tunnin välein. Hän kuitenkin vinkkaa, että istuessakin voi jumpata lihaksia ja venyttää kehoa.

Vaikka autossa kökötetään paikallaan, veritulppariski ei ole niin suuri kuin lennoilla, joilla paine-erot pahentavat tilannetta. Istuminen autossakin hidastaa veren laskimopaluuta ja vaatii jumppaa verenkierron edistämiseksi. Laukka suosittelee lentosukkien käyttämistä, sillä ne edistävät laskimoläppien toimintaa.

Matkalle pitää varata myös eväät. Välipalat on syytä suunnitella etukäteen, sillä niiden syöminen on usein matkanteon kohokohta.

”Eväät kannattaa pitää yksinkertaisina, helppoina ja ravitsevina. Hyvien hiilihydraattien ja proteiinien saanti on tärkeää, sillä ne pitävät nälän poissa sekä energia- ja sokeritasapainon kunnossa. Vältä suolaa ja liian tuhteja aterioita, ne altistavat turvotukselle,” Laukka neuvoo. Ruissipsit, pähkinät ja hedelmät ovat mainiota eväitä automatkalle.

Kuski ei voi sulkea liikenteen melua ulkopuolelleen turvallisuussyistä, mutta matkustajat voivat välillä ottaa vaikka pienet unet vastamelukuulokkeiden suojassa. Varsinkin lapsille musiikki ja äänikirjat saavat matkan tuntumaan joutuisammalta, eivätkä ne aiheuta matkapahoinvointia yhtä herkästi kuin kirjan lukeminen tai ruudun tuijottaminen. Kiintoisa äänikirja pitää myös kuskin mielen valppaampana ja ehkäisee torkahteluriskiä.

Teksti Mirva Saukkola

Kuvat iStock ja valmistajat

Vapaalla-19-1-huristele-hyvaan-fiilikseen-tuotteet.jpg

1. Gantin kultalogolla varustettu collegepusero tuo automatkalle ripauksen juhlan tuntua, 99,90 e ja siistit gollegehousut ovat hyvä vaihtoehto farkuille 99,90 e, gant.fi  

2. Madaran kosteuttava hamppuhuulivoide on täsmätuote
matkailijalle, 9,50 e, madaracosmetics.com

3. Guinotin Huile Mirific -kuivaoljy ravitsee talvi-ihoa ja jättää miellyttävän
kukkaisen tuoksun. Kysy tuotetta Holiday Club Caribian, Saimaan, Tampereen Kylpylän tai Katinkullan Harmony Spa -myymälästä. 

4. Marshalin langattomat Marshall Mid -vastamelukuulokkeet auttavat virittäytymään äänikirjojen maailmaan, 269 e, Gigantti.  

­5. Ekobo-eväsrasia pitää eväät järjestyksessä, 22 e, finnishdesignshop.fi  

6. Happy Socks -lentosukat sopivat myös pitkille automatkoille 18 e, happysocks.com/fi

 

Lue seuraavaksi