Ruskaloma Lapissa perheen kanssa
Aktiiviloma 18. lokakuuta 2019

Ruskaloma Lapissa perheen kanssa

Heidi Ekholm-Talas ruskalomalla perheen kanssa.

Lappi tarjoaa elämyksiä ympäri vuoden. Meidän perheelle ruskaloma on se innostavin ajankohta nauttia Lapin luonnosta. Oma loma-osakkeemme on Pyhätunturilla. Sen lisäksi olemme käyneet ruska-aikaan Saariselällä ja Sallassa. Itse pääsin Lappiin ensimmäisen kerran vasta aikuisiällä. En suoraan sanottuna tajunnut miten upea paikka Suomen Lappi on.

 

Ruskalomaa ja kylpyläelämyksiä

Holiday Clubilla on lukuisia kivoja kohteita, joihin suunnata ihastelemaan Lapin ruskaa. Edellä mainittujen lisäksi Ylläs, Ruka ja Kuusamo tarjoavat oivan ruskalomaelämyksen. Jos haluaa yhdistää ruskalomaan kylpylän, kannattaa suunnata Saariselälle, Sallaan tai Kuusamon Tropiikkiin.

Tänä vuonna ajoimme autolla Helsingistä Pyhätunturille ja pysähdyimme vuorokaudeksi menomatkalla Katinkultaan ja paluumatkalla Kuusamon Tropiikkiin. Näin pystyimme kivasti yhdistämään Pyhätunturin lomaan kylpyläkäynnit.

artikkeli_ruskaloma2.jpg

Paras ajankohta väriloistolle

Ruskamatka kannattaa ajoittaa syyskuun ensimmäisille viikoille. Lapissa maaruska alkaa soiden värjääntymisellä elokuun lopussa ja jatkuu syyskuun kolmannelle viikolle. Varmin aika ihailla ruskaa on syyskuun toisella viikolla eli viikolla 37.

Kuusamossa paras ruska-aika ajoittuu syyskuun puolivälin jälkeiselle ajalle. Oulun ja Kajaanin eli Katinkullan korkeudella ruskahuippu koetaan yleensä syyskuun lopussa.

artikkeli_ruskaloma3.jpg
ruskujuttu1_lappi pyha.jpg

Lapset rakastavat retkeilyä ruskalomalla

Olemme vieneet lapset Lapin luontoon vauvasta saakka. Kunnioitus luontoa kohtaan syntyy aidoista luontokokemuksista ja niitä Lappi todella tarjoaa. Patikkaretket uskomattoman kauniissa maisemissa, nuotiohetket laavuilla ja kiireetön yhdessäolo jättävät varmasti ikuisen jäljen lasten sydämeen.

 

Metsässä oleilu laskee stressitasoja

Luonnossa liikkuminen tekee hyvää kaikenikäisille. Metsässä oleskelu laskee tutkitusti stressitasoja. Verenpaine ja sydämen syke laskevat ja lihasjännitys vähenee. Luonnon vaikutus mielialaan on rauhoittava. Ruskaloma on siis mitä parhain keino rauhoittua ja alentaa omaa stressitasoaan.

artikkeli_ruskaloma4.jpg
ruskakuva2_lappi pyha.png

Mikä ruskalomassa on ihaninta?

Kun mietin mikä tekee ruskalomista meille niin tärkeitä ymmärsin sen merkityksen koostuvan pienistä arkisista palasista. Tuulen suhina jylhissä maisemissa rakkakivien keskellä. Onnenlintu Kuukkelin iloinen lento keskellä metsää. Ne muuten tulevat syömään kädestä. Isot mehukkaat mustikat patikkapolkujen varrella. Vaaleanpunaiseksi värjäytynyt taivas auringonlaskun aikaan. Satojen vuosien historiaa kuiskivat kelohongat. Metsän eläinten läsnäolo. Porojoukkiot keskellä autotietä. Kuksakahvit ja retkieväät nuotiotulen ääressä. Parasta kaikessa on kuitenkin se, että voimme tarjota lapsillemme nämä elämykset.

 

Lomahuoneistot toimivat perheelle

Tämän vuoden ruskalomalla valkeni lopullisesti, että viisihenkiselle perheelle hotellihuone ei ole paras mahdollinen vaihtoehto. Vietimme yhden yön Kuusamon Tropiikissa hotellihuoneessa. Sen jälkeen ajoimme Himokselle yhdeksi yöksi ennen paluuta Helsinkiin. Kun saavuimme pitkän ajomatkan jälkeen Himoksen Villas-loma-asuntoon oli kyllä ihana levittää tavarat kunnolla, pistää sauna päälle ja tuli takkaan. Holiday Clubin Villas- loma-asunnoissa on tilaa temmeltää ja keittiö mahdollistaa ruokahuollon helpommin.

 

Teksti: Heidi Ekholm-Talas
Kuvat: Heidi Ekholm-Talas

Holiday Club -brändilähettiläs

 

Heidi Ekholm-Talas perheineen toimii Holiday Clubin brändilähettiläinä. He kertovat kokemuksistaan Holiday Clubin kohteissa. Perheen matkajuttuja voi lukea Äiti yrittää -blogista sekä Delux-Retkiperhe matkablogista Lapsiarkea Mediasta.

Lue seuraavaksi