10 syytä miksi viettää joulu kylpylähotellissa
Joulu 06. lokakuuta 2020

10 syytä miksi viettää joulu kylpylähotellissa

Pitkän syksyn jälkeen koittaa joululoma, jolloin moni haluaisi hengähtää. Kuitenkin usein joulukiireet pukkaavat päälle, joulustressistäkin puhutaan. Moni ei kuitenkaan halua stressata jouluna eikä myöskään viettää aikaa keittiössä. Siksi joulu kylpylähotellissa on varsin innostava ajatus.

Mistä elämyksistä joulu kylpylässä koostuu?

Virkistäytyminen ja hauskanpito uima-altaissa sekä rentoutuminen erilaisissa saunoissa on monille se suurin anti kylpylälomilla. Lomalla on kiva myös hemmotella itseään Harmony Spa -hoitolan hoidoissa. Ruoka kuuluu myös olennaisena osana onnistuneeseen lomaan. Joulun aikaan Holiday Clubin kylpylähotelleissa on helppo nauttia valmiista joulupyödästä. Monipuolinen ruokatarjonta mahdollistaa jokaisen toiveen toteutumisen loman aikana.

joulu_kylpylassa_artikkeli_glogi.jpg

Kylpylälomalla pukin odotus sujuu mukavasti

Kylpylöissä on paljon erilaista jouluohjelmaa, joten perheen pienimmät pääsevät osallistumaan hauskoihin joulupuuhiin. Monen kylpylän yhteydessä oleva Angry Birds Activity Park tai Superpark tarjoavat joulupukin tuloa odottaville levottomille lapsille hyvän ajanviettopaikan.

Kylpylälomalla jokainen saa rentoutua itselleen mieluisalla tavalla

Hyvä lomamieli koostuu monesta tekijästä ja toisille rentouttavin hetki kylpylöissä voi olla hemmotteluhoito. Lahjojen antamisen sijaan kylpyläloma voi olla se yhteinen lahja koko perheelle. Tavaran sijaan voi hankkia yhteisiä elämyksiä. Ne tekevät muiston sydämeen ikuisiksi ajoiksi.

joulu_kylpylassa_artikkeli_joulu.jpg

10 syytä miksi viettää joulu kylpylähotellissa

  • Saa mennä valmiiseen pöytään.
  • Kenenkään ei tarvitse passata muita.
  • Saa keskittyä yhteiseen aikaan perheen kanssa.
  • Lapsille on paljon tekemistä.
  • Jos jouluruoka tökkii on saatavilla muutakin.
  • Viihdykettä ja tekemistä on tarjolla moneen makuun.
  • Ei tarvitse siivota muiden jälkiä.
  • Lapsille on leikkipaikkoja tai seikkailupuistoja.
  • Voi ottaa hemmotteluhoitoja.
  • Pääsee kylpylään rentoutumaan.

Yhdistä oman joulun laittaminen ja kylpylä

Holiday Clubin kohteissa onnistuu toki myös joulun vietto omassa rauhassa vaikkapa Villas-huoneistossa tai kelomökissä. Tällöin voit tehdä jouluruoat hyvin varustellussa keittiössä ja samalla nauttia kylpylän tarjoamista aktivíteeteista.

joulu_kylpylassa_artikkeli_katinkulta-Heidi.jpg

Holiday Club -kylpylähotelleja löydät ympäri Suomea! Tervetuloa viettämään joulua kylpylään!

Lue lisää Holiday Clubin brändilähettilään Heidi Ekholm-Talaksen kokemuksista Turun Caribiasta joulupäivänä 2019 täältä

Teksti: Heidi Ekholm-Talas
Kuvat: Holiday Club ja Heidi Ekholm-Talas

Holiday Club -brändilähettiläs

 

Heidi Ekholm-Talas perheineen toimii Holiday Clubin brändilähettiläinä. He kertovat kokemuksistaan Holiday Clubin kohteissa. Perheen matkajuttuja voi lukea Äiti yrittää -blogista sekä Delux-Retkiperhe matkablogista Lapsiarkea Mediasta.

Lue seuraavaksi

Joulu

Holiday Club -lahjakortti – helppo lahjavinkki jouluksi

Holiday Club -lahjakortti – helppo lahjavinkki jouluksi

Holiday Club -lahjakortti – helppo lahjavinkki jouluksi

Holiday Club on vienyt lahjakorttiajatuksen astetta pidemmälle. Lahjakortin voi nyt ostaa netistä kätevästi sähköisenä mobiiliin ja sähköpostiin, tai postitse kotiovelle kannettuna. Lahjakortti on täydellinen lahja, helppo antaa ja ihana saada.

Lue lisää ›
Joulu

Holiday Club tutki – unelmapikkujoulujen resepti on tässä

Holiday Club tutki – unelmapikkujoulujen resepti on tässä

Holiday Club tutki – unelmapikkujoulujen resepti on tässä

Suomalaisten unelmapikkujoulut vietetään marraskuisena perjantaina erikseen varatussa juhlatilassa, kylpylässä tai ruokaravintolassa. Tarjolla on jouluruokaa laadukkaasta noutopöydästä, ja illan ohjelma on viihteellistä, kuten esimerkiksi standup-komiikkaa.

Lue lisää ›
Lomailun ilmiö, Joulu

Yhteinen aika on paras joululahja

Yhteinen aika on paras joululahja

Yhteinen aika on paras joululahja

Huoneen nurkassa tuikkiva joulukuusi ja vieressä höyryävä muki glögiä, ulkona hohtava lumihanki. Tai auringon lämmittävät säteet iholla ja pulahdus turkoosina kimmeltävään mereen. Etsitpä joulumieltä omasta kodistasi tai maailman toiselta laidalta, tämä aika vuodesta on ainutlaatuinen tilaisuus kokoontua yhteen rakkaiden kanssa. Nykyjoulu on kuin piparimuotti; suosikkinsa voi valita, eikä yhtä oikeaa ole. Sen sijaan vuoden loppu antaa tilaisuuden vahvistaa vanhoja perinteitä tai luoda uusia – yhdessä. Ei siis mikään ihme, että monille paras, ainutlaatuisin lahja onkin yhdessä vietetty aika.

Lue lisää ›