Katinkullan liiketilat Henki-Fennialle

Holiday Club Resorts Oy on myynyt Katinkullan Pallohalli Oy:n liiketilojen hallintaan oikeuttavat osakkeet Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennialle. Henki-Fennian omistukseen siirtyvät Katinkullan kylpyläkiinteistössä sijaitsevat tilat, jossa liiketoimintaa harjoittaa Sokotel Oy. Kaupan arvo on 5,7 miljoonaa euroa.

- Kaupan myötä saamme vapautettua pääomaamme ydinliiketoimintaamme. Rakennamme Lappeenrantaan vuonna 2011 valmistuvan Holiday Club Saimaa -kylpylähotellin ympärille 300 loma-asuntoa. Investoimme alueelle myös 18-reikäisen golfkentän, jonka rakentaminen alkaa jo tänä vuonna. Lisäksi investoimme edelleen vahvasti myös Katinkultaan, joka on tällä hetkellä suurin lomakeskuksemme,  Holiday Club Resorts Oy:n toimitusjohtaja Vesa Tengman kertoo.

- Katinkullan loma-alue on vakiinnuttanut asemansa ympärivuotisessa lomanvietossa. Katinkullan Pallohalli Oy:n liiketilat sekä urheilu- ja viihtymistilat muodostavat keskeisen palvelukokonaisuuden alueen lomailijoille. Kohde täydentää sijoitussalkkuamme vakaana ja pitkäaikaisena sijoituksena, kertoo Henki-Fennian kiinteistösijoitusjohtaja Timo Rantala.

Holiday Clubilla on Katinkullassa 350 loma-asuntoa ja 116 hotellihuonetta. Katinkullassa lomailee vuosittain 12 000 viikko-osakkeen omistajan lisäksi runsaasti vuokra- ja hotelliasiakkaita. Holiday Clubille on tärkeää, että lomailijat saavat nauttia jatkossakin Katinkullan monipuolisista ja laadukkaista palveluista.


Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Vesa Tengman, Holiday Club Resorts Oy, etunimi.sukunimi@hcresorts.com, puh. 0500 421 515

Kiinteistösijoitusjohtaja Timo Rantala, Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia, etunimi.sukunimi@fennia.fi, puh. 040 528 7141

Käytämme evästeitä tarjotaksemme parempaa palvelua

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Valinnoistasi riippuen voimme käyttää evästeitä myös sivuston mainonnan tarjoamiseen. Evästevalintoja voit muuttaa asetuksista. Lue lisää evästeistä.