Caribian halliin tulee 2 600 m2 aktiviteetteja, joiden sisällön voi tiivistää kolmeen osa-alueeseen. Erityisesti lapsille suunnattu
seikkailualue, jossa voi kiipeillä, laskea liukumäkiä ja polkuautoilla. Game Areenalla tekeminen koostuu eri urheilulajien
testaamisesta. Siellä pääsee kokeilemaan esimerkiksi jalkapalloa, jääkiekkoa ja pesäpalloa. Freestylehallissa voi hyppiä maailman
tehokkaimmilla trampoliineilla, harjoitella uusia temppuja ilmavolttiradalla sekä rulla- ja potkulautailla.

SuperPark Turku on interaktiivinen puisto, joka houkuttelee laiskemmankin liikkumaan: "Tarjoamme hauskalla tavalla mahdollisuuden lapsille ja nuorille nousta sohvankulmasta ja pelikoneen ääreltä itse liikkumaan. Puisto on myös oivallinen paikka koko perheelle viettää yhdessä aktiivisen tekemisen aikaa. Sieltä löytyy jokaiselle jotakin mielenkiintoista kokeiltavaa", kannustaa SuperPark Oy:n toimitusjohtaja Juha Tanskanen. Eikä liikkuminen ole takuulla säästä riippuvaista, sisätiloissa oleva aktiviteettipuisto toimii säällä kuin säällä.

Sen lisäksi, että SuperPark toimii erinomaisena perheiden liikkumispaikkana, on se oivallinen lisäohjelma myös yritysten henkilöstötilaisuuksiin ja kokousten oheisohjelmaksi. Siinä vanhakin nuortuu, kun pääsee hetkeksi työn tai arjen lomasta leikkimieliseen kisailuun ja liikkumisen riemuihin.