Kuusamon Tropiikki, Saariselkä, Saimaa, Salla

Loma-asumisen monimuotoisuus kiinnostaa

Viikko-osakeomistuksen rinnalle on viimeisten vuosien aikana noussut Villas-omistus, jossa osakas omistaa joko osuuden lomahuoneistosta tai jopa kokonaisen lomahuoneiston. Villas-osakkaiden edut ovat samanlaiset kuin viikko-osakkaankin ja lisäksi oman käytön ulkopuolelle jäävät viikot ovat mukana Holiday Clubin vuokrausjärjestelmässä. Tavoitteena on, että Villas-lomahuoneiston vuokrauksesta saatavat tulot kattavat ainakin osan sen hankintamenoista ja käyttökuluista.

Uuden Villas-kohteen rakentaminen alkaa vasta, kun riittävä osa huoneistoista on myyty ennakkomarkkinoinnilla. Kysyntä on niin vilkasta, että Villas-kohteita rakennetaan jatkuvasti lisää ja vieläpä yhä useampaan Holiday Club -kohteeseen. Villashuoneistot sijaitsevat parhaimmalla paikalla, aivan palveluiden äärellä niin, että näkymät huoneistoista ovat erinomaiset.

Uusia Villaksia

Loppuvuodesta 2015 on aloitettu rakentaminen Himoksella, jossa Holiday Clubilla on muutenkin tulossa isoja hankkeita lähitulevaisuudessa. Kuusamon hyväksi havaitun ja toimivan pohjaratkaisun mukaisia Villas-huoneistoja rakennetaan Himoksen lisäksi myös Sallaan. Keväällä 2016 rakennetaan kaikkiaan 26 uutta huoneistoa kylpylärakennuksen välittömään läheisyyteen. Samalla on tarkoitus yhdessä Sallan kunnan kanssa kehittää Sallan kylpylää.

Näytä lisää Näytä vähemmän
kuusamon-tropiikki-villas-loma-asunto1-hor.jpg
Kuusamon Troppiikki Villas 2

Kuusamon Tropiikin loma-asuntojen kysyntä on ollut ennätysvilkasta. Kaksi uutta taloa, joissa on yhteensä 30 lomahuoneistoa, on myyty loppuun jo rakentamisen  alkuvaiheessa. Kuusamoon on rakentunut upea kokonaisuus uuden golfkentän kanssa. Aluetta kehitetään jatkossakin ja sinne on suunnitteilla uusi rantasauna yhdessä avantouintikeskuksen ja seikkailupuiston kanssa.

Holiday Club on tuomassa Villas-konseptin myös Turun Caribiaan, jonka Holiday Club osti syksyllä 2015 takaisin omaan kylpyläketjuunsa. Jo suunnitteilla olevan 80 huoneiston Villas-talon rakentaminen on tarkoitus aloittaa kesällä 2016. Korkea laatu ja tasokkuus ovat sekä suunnittelun että rakentamisen kulmakiviä. Holiday Club -ketjuun saadaan nyt ensimmäinen Villas kaupunkikylpyläkohteeseen, ja se antaa uuden näkökulman Villas-huoneistojen omaan käyttöön ja vuokraukseen.

saimaa-white-house-living-room-hor.jpg
Uusi Villas White House Saimaalla

Suunnitteilla on myös Villas-huoneistoja Saariselälle, Holiday Clubin kylpylähotellin viereiselle tontille. Huoneistot tulevat ennakkomyyntiin joulukuussa 2015.

Saimaalle on valmistunut uusi, upea Villas, Saimaan White House. Sen lomahuoneistot noudattavat samaa uutta arkkitehtonista linjaa kuin muutkin Saimaan uudet lomahuoneistot Pearl 1 ja Rantapuisto. Pearl 1 valmistui ja otettiin käyttöön marraskuun alussa. Näiden kohteiden myötä Holiday Club Saimaan ydinkeskus ottaa ison askeleen eteenpäin ja ympäristö nivoutuu yhteen entistäkin paremmin. Kokonaisuudesta saamme kiittää merkittävältä osalta arkkitehti Antti Iskalaa, jonka suunnittelun johdosta eri rakennusvaiheet liittyvät toisiinsa luoden yhtenäisen kokonaisuuden.

aiti-lukee-pojille-hor.jpg

Lue seuraavaksi