Yhtiön johto ja johdon omistus ovat omistajanvaihdoksissa säilyneet pieniä muutoksia lukuun ottamatta, niin tälläkin kertaa. Se takaa jatkuvuuden ja suunnitteilla olevien kehityshankkeiden toteuttamisen myös uuden omistajan tultua mukaan. Allekirjoittanut jatkaa edelleen toimitusjohtajana ja myös muu toimiva johto säilyy ennallaan.

Holiday Club ja koko Suomen matkailuala elävät haastavia aikoja. Suurimmat paineet tulevat yrityksen ulkopuolelta ja liittyvät taloudellisesti epävakaisiin olosuhteisiin. Tämän hetkiset haasteet liittyvät hyvin pitkälle Venäjään ja EU:n talouspakotteisiin, joiden seurauksena Suomen kaupankäynti itäisen naapurimme kanssa on vaikeutunut. Viime vuosina Suomen suurimmat ulkomaiset matkailijamäärät ovat tulleet Venäjältä ja niiden korvaaminen muilla matkailijoilla on haastavaa.

Haasteiden lisäksi saamme nauttia myös iloisista asioista. Holiday Club on tehnyt tiukasta taloudellisesta ajasta ja omistajanvaihdoksesta huolimatta syksyn 2015 aikana kaksi merkittävää yrityskauppaa. Entiset kohteemme Åre ja Caribia ovat takaisin kylpylähotelliketjussamme, ja uskomme niiden tuovan hyvän lisän lomailukonseptiimme. Kysynnän kasvaessa rakennamme uusia Villas-huoneistoja Kuusamon, Saimaan ja Katinkullan lisäksi Åreen, Himokselle, Sallaan ja Caribian yhteyteen.

Vuosien 2013 ja 2017 välillä olemme investoineet ja tulemme investoimaan lomahuoneistojemme peruskorjauksiin merkittävästi. Yli 500 lomahuoneiston remonttiin on käytetty ja käytetään kaikkiaan noin 25 miljoonaa euroa Suomessa ja Kanarialla. Suomessa täydelliset remontit ovat läpikäyneet jo Tampereen Kylpylä ja Pyhäniemi. Katinkullassa ja Sallassa remontit ovat käynnistymässä. Kanarialla Puerto Calma ja Vista Amadores ovat myös täysin peruskorjattu. Näin mittavat peruskorjausinvestoinnit ovat jopa Euroopan tasolla ainutlaatuisia.

Lähestymme vuoden tärkeintä juhla-aikaa. On aika rauhoittua joulun viettoon läheisten kanssa ja hetkeksi unohtaa maailmanmeno ja haasteet. Lämmin kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme tästä vuodesta toivottavasti näemme taas ensi vuonna. Iso kiitos entisille omistajille ja hallitukselle yhteisistä vuosista sekä uusille omistajille uuden hallituksen kanssa mukaan tulosta. Erityisesti haluan kiittää Holiday Clubin henkilökuntaa työntäyteisestä, haastavasta ja tapahtumarikkaasta vuodesta ja toivottaa kaikille hyvin ansaittua joulunaikaa ja onnea uudelle vuodelle 2016.

Vesa Tengman