Katinkulta, Kuusamon Tropiikki, Saariselkä, Tampereen Kylpylä

Isännöinnin kevätterveiset

1990-luvun alkupuolella Mauno Kentta perusti LomaDynastian harjoittamaan viikko-osaketoimintaa Tampereen Kylpylän lomahuoneistoihin. LomaDynastian yhteyteen perustettiin muutaman vuoden kuluttua Aikaosuuspalvelut Oy eli AOP, jonka tehtäväksi tuli huoneistojen isännöinti. Holiday Club osti Tampereen Kylpylän LomaDynastialta kymmenen vuotta myöhemmin ja pesuveden mukana tuli myös AOP, josta muutaman vuoden jälkeen muodostui Holiday Club Isännöinti.

Holiday Club Isännöinti kokonaisuudessaan on aikamoinen orkesteri. Se isännöi Suomessa 1 709 lomahuoneistoa ja kiinteistöyhtiöitäkin on kaikkiaan 125. Huollot, siivousvastuu, 
piha-alueet, remontit ja kiinteä yhteistyö kiinteistöyhtiöiden hallitusten kanssa ympäri Suomea ei ole ihan nappikauppaa. Kokonaisuuden pitää toimia saumattomasti, näkyä viikko-osakkaille ja muille asiakkaille yhtenäisenä isännöintipalveluna.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Isännöinnin merkitys on vuosikymmenten aikana muuttunut merkittävästi. 1990-luvun alkupuolella suurin osakkeenomistaja minimoi kaikki kulut kiinteistöyhtiöissä, koska joutui kantamaan isoimman vastuun. Tällä tavalla syntyi usein korjausvelkaa. Tänä päivänä suurin omistaja on Holiday Club, joka aktiivisesti kannustaa omistajia tekemään kiinteistöyhtiöiden tarvitsemia korjaustöitä ja isompiakin remontteja. Omaisuutta on hoidettava, jotta viikko-osakkeet pysyisivät laadukkaina ja pitäisivät osakkaat ja muut käyttäjät tyytyväisinä.

rukaloma-parvi-hor.jpg
Rukaloma

Osakkaat välittävät

Paljon kehitystä on tapahtunut myös viimeisen kymmenen vuoden aikana. Viikko-osakkaatkin ovat hyvin kiinnostuneita hoitamaan lomahuoneistojen kuntoa. Aikaisemmin lähes tabuna pidettiin sitä, että viikko-osakeyhtiön pitää olla velaton ja vanhoissakaan yhtiöissä ei saanut olla yhtiölainoja. Yhtiöiden hallituksissa oltiin vaikeassa tilanteessa aina, kun piti tehdä kattavia huoneistoremontteja ja kalustehankintoja. Onneksi näistä ajoista asiat ovat kehittyneet niin, että remontit rahoitetaan kymmenen vuoden lainalla, jonka kustannukset ovat keskimäärin 95 € per viikko vuosittain. On syntynyt hyvin omistajaystävällinen remontointimalli.

ruka-pulkkajarvi-keittio-hor.jpg
Ruka Pulkkajärvi

Suomen vanhimpiin viikko-osakeyhtiöihin kuuluva Pyhäniemi käy läpi perinpohjaista remonttia, joka alkoi vuonna 2014 päättyen 2017. Kaikki lomakohteen 55 loma-asuntoa kokevat täydellisen remontin kalusteiden uusimista myöten. Pyhäniemen tavoin myös Katinkullassa vanhimpien kiinteistöjen 158 huoneistoissa on aloitettu mittavat uudistukset, jotka valmistuvat vuoden 2017 loppuun mennessä. Kaiken kattavat remontit on tehty myös Tampereella Lapinniemessä sekä osassa Ylläksen lomahuoneistoissa.

ruka-pulkkajarvi-olohuone-hor.jpg
Ruka Pulkkajärvi

Miljoonaluokan remontointia

Kaiken kaikkiaan on remontoitu tai remontissa liki 400 lomaasuntoa. Niiden remontoimiseen ja kalustamiseen käytetään 22 miljoonaa euroa. Tämä ei ole pelkästään Suomen mittakaavassa iso satsaus, vaan aivan omaa luokkaansa myös Euroopan laajuisesti. 

Remontoinneissa Isännöinnin tärkein kumppani on kiinteistöyhtiön aktiivinen hallitus, joka samalla valvoo ja tuo käyttäjän näkökulman selkeästi esille. Remontit tehdään tarpeellisessa mittakaavassa eli ihan jokaisessa remontissa ei välttämättä uusita kaikkea. Jatkuvassa tarkastelussa kaikissa lomakohteissa on huonekalut ja kodinkoneet, joita uusitaan tarvittaessa. Lähes kaikissa vanhemmissa yhtiöissä on myös suoritettu pesuhuoneremontti, jolloin asianmukaiset veden eristykset on saatu kuntoon.

kuusamon-tropiikki-lomaparatiisi-olohuone.jpg
Kuusamon Tropiikin Lomaparatiisi

Työt eivät tekemällä lopu

Isännöinnissä uusimpana tuotteena on Villas-isännöinti. Ensimmäinen Villas-yhtiö aloitti toimintansa Saimaalla marraskuussa 2012 ja sen jälkeen niitä on rakennettu Katinkultaan ja Kuusamoon, sekä uusimpana Saariselälle. Nyt Holiday Clubilla on isännöinnissä 12 Villas-kiinteistöyhtiötä, joissa on 337 huoneistoa. Villas-yhtiöitä rakennetaan lähes koko ajan lisää olemassa oleviin kohteisiin ja uutena Villas-kohteena tämän vuoden lopulla valmistuu Himokselle 18 huoneistoa. Himoksesta tulee ensimmäinen kohde, jossa lämmitys toteutetaan maalämmöllä. Lomarakentamisessa näyttääkin siltä, että maa- ja vesilämpö yhdistettynä aurinkosähköön on lämmitysratkaisujen tulevaisuus.

Villas-isännöinti on hyvin lähellä viikko-osakeisännöintiä. Erona on se, että omistajat ovat aktiivisempia, ja se koetaan erittäin positiivisena asiana. Holiday Clubin kokenut isännöitsijä Marja Paija on erikoistunut Villas-yhtiöihin ja hallituksissa tukena toimii johtaja Riku Rauhala.

kuusamon-tropiikki-lomaparatiisi-keittio-hor.jpg

Lue seuraavaksi